Hyvät on ei tule riitaa ja saa olla hetken irti yhteiskunnan sekasorrosta.. Juhannuksena ystävät ja perhe kohtaa tekee yhteisiä asioita ja nauttii keskikesän juhlasta kuka mitenkin.. Omaan yksinäiseen juhannukseen kuuluu, saunominen koiran kanssa heh.. Katson ehkä jotain ohjelmaa.. Ei muuta kuin lenkille ja luontoon vaikka kalaan kaikille yksinäisille hyvää juhannusta ;. Laitoimme yhdessä ruokaa ja juhannussaunakin kelpasi.
Kävi hän toki kotikaupunkinsa kamujakin muikkaamassa ja kuskaamassa kaljalle Sinnekkin ihan tervetulleeksi toivotettiin, ihan vaan yhdellä puhelin soitolla.
Siellä oli lisää sukulaisia jo ennestään kyläilemassa. Poitsu ajeli kotiin yöllä takasin kun kulta oli tullut yövuorosta himaan. Nyt jo viihdyn yksinkin tämänpäivää. Toki eilen minua kyseltiin seuraksi tanssilavallekkin mutta pojan vierailu oli ykkönen. Mikä koira sulla on? Haa - minullapa on kaksi koiraa seurana! Silti on kesä, koirain kanssa kävelemään lehtevään metsään, pari koivunoksaa maljakkoon.
Tässä on jo niin monta keskikesän juhlaa takana, että kerrankin saan olla tyytyväisenä omissa oloissani. Kaihtimet alhaalla ja verhot edessä. Vain uskollinen koira seuranani. Hauskaa jussia kaikille omavalintaista juhannusta viettäville! Mikäpä se parempi seuralainen kuin koira: Olen eronnut jo vuosia sitten ja sen jälkeen ei ole kutsua kuulunut mihinkään juhliin. Kaikilla sisaruksillani on se toinen puolisko ja lapset ovat myös parisuhteessa.
Olen viettänyt jo useammat juhlapäivät yksin,siitä on vain tullut sellainen "tapa". Joskus jopa itkeä tirautan ,kun on niin yksinäistä. Itse en oikein ole niitä ihmisiä jotka väkisin tunkee toisten seuraan jos kutsua ei tule,eikä se kovin mukavaa olisikaan olla se porukan ainoa yksinolija. Tuntuisi varmaan et "velvollisuuden " vuoksi olisi mukaan kutsuttu. Minusta tuntuu ,että meitä on aika paljon "yksinäisiä " aina juhlahetkinä ,et varmaan ole ainoa.
Koita kumminkin jotenkin "nauttia " olostasi ,Hyvää Juhannusta kaikille yksinäisille! Samaa mieltä, mulla sama tilanne, eronnut vuosia sitten, ystävät ja sukulaiset kukin tahollansa parisuhteessa kuten myös lapset. Ei siis ketään kenen kanssa jotain kehittelis.
Kai se sit on osittain omaa hölmöyttäkin jos jää neljän seinän sisään murehtimaan mutta kaikki ei ole niin yksinkertaista miltä näyttää. Tämäkin on asia jonka tuntuu olevan monen parisuhteessa tai paljon kavereita omaavan paremmassa tiedossa että ei se vaikeeta ole kun vaan menet ja teet ja olet. Ei se yksin lähteminen johonkin ole kauheen kivaa koska joukossa tuntee jotenkin vielä selvemmin se yksnolo.
Hauskaa juhannusta kuitenkinminunkin puolestani kaikille! Yksinäinen mies 38v Yksinäisiin juhlapyhiin tottuu, kun on pakko, mutta nauttia niistä en oikein osaa. Ystävät ovat perheidensä kanssa tahoillaan, itse olen kaupungissa.
Sinkkuna täytyy elää korteilla, jotka on annettu. Käyn fillarilla jollain terassilla, otan pari ja palaan kotiin. Huomenna lähden Silja Europan miniristeilylle Turusta - yksin. Syön hyvin, juon kohtuudella ja katselen meininkiä. Itse sitä on oman onnensa seppä, myös Jussina. Yksinäiset sopivanikäiset naiset, lähtekää laivalle, lavalle tai sinne baariin tekin. Kyllä meitä yksinäisiäkin on, eikä se ole häpeä. Sama täällä, muutama vuosi sitten tapasin miehen, olin onnellinen ja olin hänelle tärkeä ihminen, hän ainakin sanoi niin, nyt on aivan sama missä olen, olenko hänen luonaan vai jossain muualla.
Asuttiin yhdessä vähän aikaa, mentiin kihloihin, sit hän muutti lapsuuden kotiinsa asumaan yksin, meillä ei ole enään muuta yhteistä kuin posti tulee samaan laatikkoon, käy joskus hakemassa vain postin. Ei huvita oikeen lenkilläkään käydä, kun vastaan tulee ihmisiä niitä on aina kaksi, ja minä menen yksin. Ekä tanssilavalle vihti lähtä yksin seikkaileen, olen samaa mieltä sun kanssa että joukossa yksinolo tuntuu vielä kipeämmin.
On meitä yksin olevia aika paljon. Todellisuudessa kuitenkin juhannuskin on Suomalaisten oma keksimä juhla ja yksi teko syyy päästä ryypäämään. Nykyajan ihminen tuppaa keskittymään liikka ns. Yhtä hyvin voi silloin itkeskellä myös arkena että on niin yksinäinen jos oikeasti on. Ja kyllä,minäkin vietän yksinään koko tämän ihmeellisen Juhannuksen. Tämä on minulle ihan normi perjantai ja huomenna normi lauantai. Ja nytten jos ja kun niitä miinuksia sitten rupee todennäköisesti satamaa niin miettikää ensin ja mielellään perustelkaa: Kiitos samoin Hyvää Juhannusta myös sinulle Joskus kaipasin vapaata juhannusta,nyt mietin että juhnnus oli aika kivaa olla töissä.
Nytkään en ossaa oikein juhlia ,sitä samaa elämää nytkin tyytyväisenä jatkan. Vastan tuoksuista juhannusta vaan kaikille. Heilaa ei ole Mitä pahaa siinä on jos minä "itkeä tirautan joskus " yksinäisyyttäni? Parempi kai niin ,kuin se ,että vetäisin pääni täyteen ja riehuisin kämpässäni tai kartsalla. Voin kyllä "itkeä tirauttaa " ihan arkenakin: Olen siis nainen jolle itkeminen on ihan luonnollinen asia ja sinä ilmeisesti MIES, ja varmaan sulle on sanottu ,että miehet ei itke.
Mutta kokeileppa joskus,ihan salaa,johan helpottaa kummasti,eikä tarvitse nyrkkiä heiluttaa,eikä lyödä mitään säpäleiksi,eikä ottaa perskänniä. Eiköhän se ole ihan minun oma asia jos itken joskus ,vai???
Hyvää juhannusta sinulle kumminkin! Mutta,se mitenkä minä tulkitsin tuon sinun viestisi oli että ertyisesti juhlapyhinä koet olevasi yksin ja itkeskelet silloin itsesäälistä itkua "kukaan ei välitä minusta".
Kuitenkin,tosiasiassa jokainen löytää jostain seuraa jos vain jaksaa lähteä liikkeelle. Taikka jos alkaa kyselemään hyvissä ajoin porukoilta mitä meinaa tehdä,ei silloin tarvitse olla yksin. Eikä se ole tuppautumista jos tekee sen ajoissa.
Ja voin kertoa etten ole mikään tyyppillinen "suomi-juntti",itken kyllä itsekkin kun tuntuu siltä. Toisekseen,en käytä alkoholia juuri ollenkaan ja vastustan kaikenlaista väkivaltaa parisuhteessa molemmin puolin.
Nyt meni vähän offtopic. Mut anyway,Hyvää Juhannusta sinullekin;. Samoin minä ja jotenkin nautin rauhasta sitä kun harvoin on kaupungissa. Lapset on saanu aikuisiksi ja ei tarvitse kokkailla niillekään. Hienoa että et jää yksin kotiin vaan elät! Olen huomannut että pariskunnat haluavat "olla rauhassa" omissa piireissään ja eivät halua uusia tuttavuuksia.
Miten käy tallaisten ihmisten jos puoliso jättää tai kuolee? Ihmiset ovat minua kohtaan välinpitämättömiä. Silti aion nauttia elämästäni. Olen itselleni se paras kaveri ja seura. Ei tule ainakaan riitaa. Ja te jotka haikailette kumppania. Monta parisuhdetta eläneenä ja nähneenä tiedän että monet ovat tosi yksinäisiä ja onnettomia siinä parisuhteessaan. Yksinäisyys ei välttämättä poistu kumppanilla.
Jos ei heilaa Kiitos vaan toivotuksista,tähän asti on mennyt ihan mallikkaasti tämä vappu. Kaikki komerot on siivottu ja pikkuisen pyykkiäkin pesin käsin.
En mitenkään ole "itsesäälinyt " itseäni jos olisin niin tehnyt ,niin moni asia olisi jäänyt tekemättä ja istuisin nyt jossain ojanpohjalla kännissä örveltämässä. Elämä on joskus ollut sen verran kovaa,että osaan kyllä arvostaa yksinoloa, mutta edes joskus olisi kiva jos mukaan pyydettäisiin vain minun itseni takia, ei sen vuoksi ,että siellä on joku mies esim.
Sen seuran pystyn itsekin hankkimaan. Nyt lähden katsomaan onko pullataikina kohonnut ja kohta on tuoretta pullaa. Juurikin näin, miksi pitää tehdä jotain ihmeellistä jostaikin juhlapyhästä.
Vuokraa vaikka kasan leffoja ja tekee itselle herkku ruokaa, jos siltä tuntuu. Mekin käytiin mun pojan kanssa illalla kympin aikoihin ostamassa macistä jäätelöt ja katottiin sohvalla leffaa, ihan kuin jonain normi viikonloppuna välillä ja niin teen välillä ihan yksinkin. Ei kannata tehdä liian suurta numeroa juhlapyhistä, turhaan vaan masentaa Jos todellakin myös itkeä turauttelet yksinäisyyttäsi, niin soita sukulaisille kun kerran niitä on. Kyllä meitä yksinäisiä on paljon.
Ihan kiva olisi perustaa yksinäisten kirjoittelupiiri. Voisi kirjoitella kun on sellainen hetki elämässä. Hyvää jatkoa kaikille yksinäisille. Joo, minäkin olin liitossa n. Siitä on vasta vajaa puoli vuotta, kun erosin, mutta alan pikkuhiljaa tottua tähän "yksinäisyyteen". Nyt ei tarvitse miettiä, onko toiselle tärkeä, koska viihtyy liian hyvin töissään ym.
Ei tarvitse stressata tietyistä asioista, kun ei enää ole odotuksia Mutta suht tyytyväinen olen elämääni nyt, koska olen melko sopeutuvaista tyyppiä. On helppo elää, kun ajattelee, että elämä menee, niinkuin se tahtoo, joltain osin.
Olen kuitenkin positiivinen tulevaisuuden suhteen. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu Kaikella on jokin tarkoitus, sen olen suht pitkän ikäni aikana oppinut. Miksi niin monille on ikävää olla yksinään juhannus? Olen 40 nainen, eronnut ja lapset jo aikuisia Yksikään lapsistani ei halua tai voi, eri syistä johtuen viettää kanssani juhannusta.
Lapsiini minulla on välit silti hyvät. Olenko surullinen koska, olen tänäkin juhannuksena kotona vain koirani seurana? No en ole surullinen. Parasta yksinolossa on se että hiljaisuus elämässä, antaa aivan uskomattomia mahdollisuuksia sinulle. Voit nauttia siitä täysillä, kuunnella lintujen viserrystä ja hyvinkin yllätyksellisiä asioita saatat nähdä, istuessa vaikka terassilla. On vain vähän velvollisuuksia, vaatimuksia joista selvitä Kutsujakin tuli, mutta en ottanut niitä vastaan.
Tänä aamuna nukuin suhteellisen pitkään, kävin koiran kanssa lenkillä ja ostamassa itselleni juuri mitä haluan syödä juhannuksen aikana. Olen lähes nelikymppinen, eronnut - kymmenenvuotias poikani on kanssani joka toinen viikko. En ole osannut löytää eron jälkeen uutta parisuhdetta eli elän itselleni. Ei tämä ole hassumpaa. Välillä on hetkiä kun meinaa alkaa masentamaan, mutta niistä pääsee eroon tietynlaisella suggestiolla.
Ajattelee miten kauheaa se elämä oli ennen niin alkaa väkisin hymyilyttämään! Toisaalta voisin ottaa sen parisuhteenkin vastaan kohta. Mutta nyt se rima vasta onkin korkealla!! Mutta oikein ihanaa Juhannusta kaikille - myös yksinäisille. Kuunnelkaa ihanaa musiikkia ei sitä Suomalaista melankolista ja eläkää itsellenne. Pitkän avioliiton jälkeen vietän juhannuksen yksin.
Lähden nyt aamulla taittamaan saunavastan ja sitten käyn pyöräilemässä ja menen saunaan klo 13 jälkeen ja illalla laitan lipun salkoon ja sen jälkeen seurakunnan kokkojuhlaan. Sitten kärryytän sähkögrillissä omakotitaloni terassilla a-luokan makkaraa gabanossia tai wilhelmiinaa.
Katson televisiota ja kuuntelen radiota. Vieraita ei tule, enkä itse mene häiritsemään kenenkään mökille Sitten painun nukkumaan.
Siinä se valoisa yö vaihtuu uuteen päivään. Kokemushan se yksinäisen juhannus on. Kivaa Juhannusta niin yksin kuin porukassa juhliville. Paljon näyttää meitä yksinäisiä olevan tässä Suomen suvessa. Hyvät sisaret ja veljet,yksinäisyyden syitä on todella monia,osaan olemme itse syyllisiä,osa kohtaa meitä ansaitsemattomasti.
Itse olen lapsuudesta saakka kokenut yksinoloa-yksin jättämistä-jotka nyt taas leskeksi jäätyäni korostuvat. Ainoa lapsi on aikuistunut ja maailmalla on hänellä omat ystäväpiirinsä ja menonsa. Vanhat ystävät ovat olemassa,mutta minäkään en kutsumatta halua tunkea toisten mökeille yms. Siis yksin kaupungissa,joka päivä,joka juhlapäivä. Onnekseni olen tähän löytänyt ratkaisun-Jeesuksen Kristuksen. Olen rauhallinen,onnellinen,iloinen-tämän ihanan tunteen haluaisin jakaa teidän kaikkien kanssa.
Siunausta ja rauhaa juhannukseenne. Itsekin jäin tänä Jussina yksin tänne Turkuun. Élämä tun tuntuu jotenkin tylyltä yksinäisyydessä, johon en ole tottunut. En kuitenkaan tykkää kamalasta juopottelusta, ja vielä hullumpaa on yrittää olla selvänä juoppojen ökeltäessä "viisauksiaan.
Tässä setsenmiljardisessa ihmiskunnassa elää ehkä yksinäisempiä ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin ihmisen historiassa. Minusta yhteiskuntarakenteet uusliberalismin myötä ovat aiheuttaneet tämän ironisen tilanteen maailmassa. Eli lohdutuksena meille, että emme ole yksin yksinäisiä. Onneksi sataa ja kirjahyllyssä on lukemattomia kirjoja ja ylihuomenna kaikki on ohi taas. Niillä joilla nyt on, voivat sitten sairastaa yhdessä krapulansa. Hyvää Juhannusta kaikille yksinäisille.
Ehkä olisi jonnekin kutsuttu, jos olisi pitänyt ääntä "yksinolosta" enemmän. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen, tuskin viimeinenkään Juhannus yksin kotona ja kaupungissa. Osaan nauttia tästä hiljaisuudesta ja rauhasta: Eikä tämä viikonloppuna eroa mielestäni millään lailla muista viikonlopuista. Exä oli lähes aina töissä juhlapyhinä, silloin vielä tuli säälinsekaisia kutsuja "voi, tule tänne, ettei tarvitse olla yksin" mutta osasin jo silloin nauttia omasta rauhasta ja ottaa siitä ilon irti.
Ja ainakin täällä pks seudulla on paljonkin väkeä aattoiltana liikenteessä. Teen hoitotyötä ja viimeiset 10 juhannusta olen ollut töissä.. Tässä tulin juuri kotiin työvuorosta ja kohta menenkin nukkumaan. Mieheni lähti mökille perheensä ja ystävien kanssa, otti kissamme mukaan ja toivotin ihanaa juhannusta. Se on siitä asenteesta kiinni.. Poltetaanko kokko tänään vai huomenna?
Vähän pihalla että kumpi, tämä vai huomen, on se jolloin juhannusta vietetään. Toi oli hyvä heitto Satu. Avautumiseen oli pakattu tunnetta, joka välittyi. Suupielet korvissa aivan itsestään. Hyvää Jussia ja hymyä huuuliin SK. Ei stadilaisilla hinttilöillä ole sen mukavampi juhannus kuin turkulaisilla, jos on yksinäistä Jos tämä on todella aloittajan viesti, en ihmettele yhtään, että hän on yksin juhannuksena.
Samanlainen viikonloppu kun muutkin. Varmaankin tulee lähdettyä illalla raflaan ja varmaan huomennakin!! Ihan sama onko juhannus vai ei!!..??
Samanlainen viikonloppu kuin muutkin!! Mutta niille jotka tuntevat jotakin erikoista juhannusta kohtaan!! Itsekkin vietän yksin juhannusata. Suunnitelmat muuttuivat kun naisystäväni isä sairastui vakavasti.
Nyt naisystäväni veljiensä kanssa vuorottelevat sairaalassa 24h jaksoja, naisystäväni vuoro alkaa aattona klo 12 ja kestää juhannuspäivään. Tämä onkin se ainoa oikea tapa miten tilanteessa voi toimia.. Tästä tuli erilainen juhannus mutta alkoihan samalla itselläni kuitenkin kesäloma Mikset "valvo" isää yhdessä naisystävän kanssa?
Kyllä mies on itsekeskeinen olento! Ei enää omaa isää Jos vaikkapa sairaala on kieltänyt muiden kuin lähiosaisten lasnäolon? Turha sitä on Tapanille tuottaa lisää murhetta ,täällä haukkumalla. Ei se tee miehestä itsekeskeistä jos noudattaa saamiaan ohjeita. Tapanille tsemppiä ja toivotaan että kaikki käy hyvin! Seurakunnat ainakin järjestävät monissa kaupungeissa yhteistä ohjelmaa sekä kokko juhlan,siellä on seuraa ,ei siis tarvitse yksin kärvistellä.
Teemme kaikkea pikkukivaa mitä milloinkin huvittaa ja jos ei huvita niin otamme vaikka päikkärit ihanaa. Kastelen puutarhaa tai nypin rikkaruohoja, katson telkkaria jos on jotain mielenkiintoista tai kuuntelen netin kautta hyviä ohjelmia tvseitsemän ohjelma arkistosta niistä saan elämään voimaa. Saan olla ihan vapaasti ja ajatella elämää suurempia ajatuksia.
Voi lukea jotain kivaa jos huvittaa. Olen yksin, mutta en ole yksinäinen. Olen aina osannut nauttia näistä hiljaisista hetkistä ja päivistä ilman alkoa tai meteliä. Kauppakalenterissa lukee että Alkot auki tänään klo Ei mitään hätää vieläkään. Ovat auki klo Sulla on väärän päivän lehti,ei kaupat ole auki kuin puolenpäivään! Yksinäinen juhannus voi kyllä olla paha paikka. Itselläni on muutenkin masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta, joiden lähteeksi psykiatri on löytänyt yksinäisyyden tunteen.
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Tässä nähdään, miten hyödyllisiä hullut ovat yhteiskunnan kokonaisedun ja kansantalouden kannalta! Masentuneisuus ja ahdistuneisuus ei ole sama asia kuin hulluus. Hyvä että psykiatrin saavatkin töitä siinä missä muutkin ammattikunnat!!
Kylmyys ja kyynisyys sekä välinpitämöttömyys on suurempi myrkky kuin masentuneisuus ja ahdistuneisuus ja näitä ihmisiä Suomessa ainakin piisaa. Olet oiva esimerkki niistä: No mielenterveysalan työtkin ovat välttämättömiä, pakolaisten kustannukset ovatkin sitten eri juttu. Turhat kulut olisi saatava pois että oikeaan tarpeeseen niitä rahoja sitten riittäisi!
Jos joku luulee että kaikki väkisi työllistäminen muka olisi kannattavaa niin samalla periaatteella ajateltuna voisi sanoa että mitä isompaa palkkaa niille maksettaisiin niin sitä kannattavampaa! Jokainen joka osaa miettiä mikä on tuloa ja mikä on menoa ymmärtää pienellä miettimisellä asiat.
Hyvää juhannusta myös kaikille taloudesta tietämättömille sosiaalitantoille, rikollisien ja maahanmuuttajien hyysäreillekin, sekä kunnon kansalaisille myös! Niinpä on täälläkin, mutta silti yritän olla ajattematta koko asiaa. Ihan tavallinen viikonloppu, ei viina eikä tupakka sovi minulle ja enkä halua muuta. Joku juttukaveri voisi olla mukava mutta tuskin löytyy edes juhannuksena.
Mieheni kuoli keväällä ,nyt olen tosi yksin ja valtava ikävä! Minua on pyydetty kyllä kahteenkin paikkaan kylään mutta ei tunnu mukavalta ajatukselta. Mökilleni en voi mennä yksin ,siellä seinätkin ikävöivät. Olen täällä kaupungin asunnolla ja käyn mieheni haudalla - tämä on yksinäinen Juhannus Juhannus on päivä siinä kuin muutkin ja taas tulee uusi päivä Minullakin kuoli mies traagisesti hukkumalla viime elokuussa.
Nyt vietän juhannusta yksin ja ikävä on kova. Olimme sentään yli 30 vuotta yhdessä joka päivä. Minulla on kaksi poikaa,mutta heillä on omat menonsa juhannuksena,enkä tuppaudu heidän seuraansa. Aloittaja, miksi valitat että juttusi tuli esiin, hyvähän se vain on että ihmiset voivat jakaa asiasta kokemuksiaan ja tuntojaan. Juhannus on ollut elämässäni kovin monenlainen riippuen vaihtelevista elämäntilanteista.
Yksinkin on tullut oltua mutta jos on auto niin voi sentään mennä vaikka syrjemmälle rannalle tai muuten vaan maisema ajelulle. Iittala on kohde jossa varsinkin juhannuspäivänä on paljon väkeä. Juna asema on aivan lähellä. Pyörä lenkki on mukavaa tekemistä ja hyvää kuntoilua.
Leppoisia ajatuksia juhannukseen, ohi se menee aika pian! Kurjaa, jos yksinään Jussia viettävä kokee itsensä oikeasti yksinäiseksi. Itse vietän Juhannuksen yksin, mutta nautin rauhasta. En edes lähde kaupungista pois, vaan lenkkeilen hiljaisilla kaduilla ja nautin autojen poissaolosta.
Käyn kyllä Mummini luona Juhannustervehdyksellä ja teen jotain hommia siellä mitä hän nyt sitten tarvitseekaan. Pitäkää yhteyttä omaisiinne, niin ei ole sitten niin yksinäistä. No, joillain voi tietenkin olla ikävät omaiset, alkoholisteja tai muuta, se on tietenkin kurja tilanne.
Ei silloin kannata mennä heidän luokseen mieltään pahoittamaan. Yksinäisyys on, ainakin minulle, lähinnä asennekysymys. Pärjään oikein hyvin itsekseni,sillä keksin kyllä aina jotain tekemistä. Jos kovasti kaipaisin seuraa, menisin jonnekin missä tapaa ihmisiä ja yrittäisin olla seurallinen ja mukava.
Ehkä sieltä sitten löytyisi ystäviä. Nyt kuitenkin nautin tästä tilanteesta ja lähdenkin kohta lenkille kaupungin läpi Urheilupuistoon. Sen jälkeen suihkuun ja normaalit naisen omahoitorutiinit; ihokarvojen poisto, kynsien huolto, ym. Sitten kauniina ja raikkaana hyvän aamiaisen kerä lukemaan hyvää kirjaa.
Päivällä sitten sinne Mummille ja sieltä kävelen kaupungin läpi kotiin päin kaikessa rauhassa katsellen kaunista kesäistä kotikaupunkiani. Kotona taas odottaa omat opiskelut, käsityöt tai vain tätä netin selailua. Illalla vielä uusi lenkki ja suihkun jälkeen elokuva.
Siinä se päivä meneekin sitten ihan mukavasti: Juu ja pitihän noiden yksinäisyydestä "nauttivien" tulla riekumaan ketjuun, kuin heittäisivät niitä mätiä kananmunia yksinäisten niskaan. Totta helvetissä jokainen järkevä, viisas ja tasapainoinen yksilö nauttii yksinäisyydestä. Laumasielut ovat surkeita paskiaisia - ja vielä tulevat tänne uikuttamaan, tyhmiä kun ovat. Vietän juhannuksen töissä, josta pääsen vasta klo Koska bussit eivät kulje poljen pyörällä kotiin viiden kilometrin matkan.
Asun ja elän yksin, mutta en tunne yksinäisyyttä vaan nautin siitä. Siinä on aina omat ongelmansa, jos viettää juhannusta jonkin porukan kanssa tai vaikka oman kumppaninsa kanssa. Ihan liikaa odotuksia laitetaan juhannukseen ja siksi monet pettyvät. Missään nimessä en kadehdi parisuhteessa eläviä. Ei se juhannus siellä sen kummempi ole, omat ongelmansa on sielläkin.
Kannattaakin ajatella yksin olon hyviä puolia eikä sen puutteita. Jospa ne yksin mielellään olevat haluavat esittää jonkun muunkin näkökohdan yksinäisyteen. Siis ettei välttämättä tarvi kokea huonommuutta tai alemmuutta, surua tms. Kaikssa asioissa on puolensa. Yksin oleminen ei välttämättä ole kivaa, mutta siitäkin voi ottaa irti ne parhaat puolet.
Porukassa oleminen ei aina ole kivaa, mutta siitäkin voi ottaa parhaat puolet. Ihminenhän on itsensä kanssa aina yksin. Ujos ja arka ei osaa ottaa yhteyttä jos ei haluakaan olla yksin. Mutta sitä ei kukaan muukaan tee, siis ota yhteyttä. Joten ihmien on siis yksin, täytyy tehdä päätös mitä haluaa ja alkaa toimimaan.
Mennä vaikka sitten sitten baariin, jos ei todellakaan halua olla yksin. Sieltä voi löytyä se sielunkumppani joka on lähtenyt samasta syystä baariin - kun ei halua olla uyksin. Niinhän se vähän on: Mutta minustakin jokainen loppupeleissä on yksilö ja yksin elämässä, kuten täällä jo todettiinkin. Se sanotaanhan, että "yksin olet ihminen ja yksin täältä lähdet". Laumasieluisuuskin voi johtua monesta asiasta, kuten heikosta itsetunnosta. Joskus isäni selitti, että jos haluaa menestyä elämässään, pitää ottaa huomioon yleinen kanta ja olla sosiaalisesti edustava, koska muuten vain tulee leimatuksi hihhuliksi tms.
Tai sitten pitää olla niin vahva yksilö ja sellaista sanottavaa, että sillä on jo yhteiskunnallisestikin jotain vaikutusta ja arvoa. Joku täällä sanoi,että ihmisellä täytyy itsellä olla jotain pielessä, jos ei viihdy itsekseen, ja sekin varmasti pitää paikkansa. Yleensähän ihmiset aina hakevat jotain toisistaan,mutta toisaalta ei kai yksinolon pitäisi olla ongelma, jos se ei sitten ole liiallista, niin että siitä alkaa jo kärsiä.
Itse olen ollut aina yksinäinen ja kapinoinut, jos en muuten niin mielessäni, yhteiskunnan yleisiä arvoja vastaan.
No, eipä sekään tosiaan ole paljon hyödyttänyt. Minä vietän Juhannuksen yksin maalla. En ole edes viitsinyt yrittää suunnitella mitään. Perheeni on hajonnut jo joitakin vuosia sitten. Varmaan jokainen yksinainen tietää että pitäisi tehda jotain itse, lähteä johonkin, pois kotoa yms Sellainen neuvo vain tuntuu välillä kuin sanoisi että kasva kymmenen senttiä lisää pituutta. Ei yksinäisyys täällä ole sen mukavanpaa kuin kaupungissa. Jos siellä kaupungissa ei ole mitään eika ihmisiä Jussina, niin täälä maalla niitä eikä ei oikeastaan ole koskaan muulloin.
Se että örveltää mökillä tai tanssilavalla yms juhannusjuhlissa muun porukan kanssa, ei vielä tarkoita että ei olisi yksinäinen. Minä käytän alkoholia melko harvoin ja maltillisesti. Monesti olen kuunnellut aamuyöstä itse selvin päin ollessani laskuhumalassa olevaa juhlijaa. Illalla ja yöllä menee kovaa ja on kavereita, ura, kiirettä töissä ja uusi auto yms. Mutta aamuyöllä velat painaa, työ stressaa, kaverit paskiaisia, puoliso on petturi eikä ymmärrä eikä kukaan muukaan ymmärrä Onko se sitten kummenpaa kuin olla se yksi kesäinen viikonloppu enemmän yksin?
Minä haluaisin vain jonkun, joka kanssa voisin viettää Juhannuksen. Ihan sama maalla tai kaupungissa, kunhan ei aina vain tarvitsisi olla yksin.
Miksi se on niin vaikeaa??? Arki tulee nopeammin kuin arvaatkaan! Kirjoittaja on poistanut tästä viestin. Mikä ihmeen tarve aina on tehdä juhlapäivistä jotain erikoista ja voi, voi kun yksin joutuu juhannuksen viettämään.
Ihan samanlaisia kesäpäiviä kun kaikki muutkin, tuskin siitä nyt sääliä ansaitsee, jos pari päivää täytyy kestää yksin ja suunnitelmat joskus muuttuu. Ei mulla ainakaan ole mitään vaikeuksia: No tee jotain jos huvittaa tai ole tekemättä jos ei. Ei aikuinen ihminen saa olla niin lapsellinen, ettei muutamaa päivää pärjää tai yhtä juhannusta kestä, jos yksin joutuu olemaan.
On siinä kanssa ongelmaa. Ihan sama kun jouluruikutukset: Tottakai juhlat viettää yksin, jos muut on perheen kanssa eikä itsellä perhettä ole. Muutama päivä vuodessa ei pitäisi ketään kaataa.
Ja jos et kehtaa muilta tutuilta kysyä, niin minkäs sille sitten tekee, ei ne vieraatkaan kutsuja tule esittämään. Yritä pärjäillä, elämä on just näin kovaa länsimaalaiselle neljäkymppiselle, että joskus menee ihan suunnitelmatkin pieleen.
Jotenkin kun elää kuukaudesta toiseen yksin, niin aina näiden isompien juhlapyhien kohdalla herää joku toivon kipinä, että joku kaipaisi edes kerran vuodessa. Ja samalla tietää että valtaosa "normaaleista" ihmisistä viettää juuri nyt aikaa läheistensä kanssa. Rehellisesti sanottuna veikkasin jo viime syksyllä että tämäkin juhannus menee yksin, mutta silti jotenkin tuntuu normaalia viikonloppua kurjemmalta.
Itselleni 'läheiset' perheenjäsenet ovat kuin hirviöperhe suoraan helvetistä. Kulissia kyllä pidetään yllä mutta seinien sisällä elää tunnevammainen negatiivisuus. Yritin jälleen kerran viettää edes muutaman päivän juhlapyhiä pääkallonpaikalla, mutta pelihousut repesivät päivässä. Taidan ottaa lärvit ja rukoilla arkea.
Jaksamista kaikille muille empaatikoille. Ja samalla tietää että valtaosa "normaaleista" ihmisistä viettää juuri nyt aikaa läheistensä kanssa.. Aina se ei ole se yleinen käsite mikä vallitsee. Mielestäni ei ole normaalia että otetaan kännit joista johtuen sitten riidellään,erotaan tai hukutaan.
Ja perinteinen käsitys käsitys Juhannuksestahan on ottaa alkoholia. Tästähän tehtiin juuri mittaus;2 miljoonaa suomalaista sanoi että alkoholi kuuluu ehdotottomasti juhannukseen. Onko tämä sitten kivaa taikka kaiken tarkoitus? Ei mielestäni Tästä syystä olen vallan tyytyväinen ettei tarvitse katsoa kennenkään känni tuhinoita taikka riidan haastamista.
Ainoastaan jos pääsisin seuraan mikä menisi likimain ilman alkoholia,voisin lähteä koska siitä varmaan nauttisin. Sitten jos kokee että on yksinäinen noin muutenkin niin voihan sitä itse koitta löytää porukkaa ympärille. Turha sitä on jäädä odottelemaan tippa linsissä että "kukaan ei välitä musta". Ei ole ärsyttävämpää kuin katsoa ihmisiä jotka pyörivät omassa itsesäälissä eikä kuitenkaan toimi asioiden eteen.
Olipa rankka juhlaohjelma sinkuilla. Tuon jälkeen on varmaan voipunut ja onnellinen yksin omassa nojatuolissaan. Minäkin ollut vuosia yksin erojen jälkeen, ja muksutkin isoja Ihan mukavaa on olla yksin, vaikka ehkä kaksin parempaa mutta voi olla todella kurjenpaakin kaksin, ja monasti ollutkin. Voit ihan itse mennä kahvilaan, tansseihin, ym juhannusjuhliin.. Olen 44 vuotias mies. Ihmiselle tekee varmaan hyvää olla joskus yksin, mutta entäpä kun se jatkuu päivästä toiseen.
Juhannuksena, jouluna, uutenavuotena, vappuna, sekä joka ainoa arkipäivä siinä välissä. Siinä ei voivottelut auta kun on kaksi vasenta jalkaa, ei tansseihin oikein ole järkeä mennä. Absolutismi on taas valittu tie, kokemuksen perusteella, siispä ravintolat ei oikein osu kohdalleen. Ja ainakin täällä maalla on ainoa auki oleva kahvila, se ABC: Sieltäkään ei sitä juttu seuraa taikka muuta seuraa ole helppo löytää.
Ohjeita on helppo antaa, mutta kun me ihmiset olemme yksilöitä. Meillä on omat pelkomme, puutteemme, osaamattomuutemme, olemme ehkä ujoja, arkoja, emme tyytyväisiä ulkonäköömme, huonolla itsetunnolla varustetuja. Ohjeita on, luultavasti jokainen on nämä asiat mielessään keksinyt. Niin tyhmiä me yksinäiset emme kuitenkaan ole. Olemme ehkä vielä tyhmempiä, koska emme näistä ohjeista onkeemme ota, syystä tai toisesta torjumme ne. Arjen aikan se yksinäisyys ongelma pitäisi ratkaista, se on yhtä iso silloin.
Yksinäisyys vain korostuu juhlapäivinä. On ongelmallinen tilanne kuinka Suomessa on käsittääkseni yli miljoona yksinään asuvaa ihmistä, miten voi olla mahdollista etteivät nämä yksinäiset kohtaa.
Siihen apua pitäisi saada ja arkena, ei juhlapäivinä. Juuri tuo on kovaa,että se yksinäisyys jatkuu On helppo sanoa ,että mene ihmisten joukkoon ,käy jossain Ei se vaan ole holppoa ,kun on ollut kauan omissa oloissaan. Kai se on sitä ,että pelkää tulevansa taas kerran jotenkin hylätyksi. Jos vielä itsetunto on huono ,niinkuin minulla on ,niin pelkään vielä enemmän torjutuksi tulemista. Kai tähän pelkkään kotonaoloonkin turtuu jotenkin,ettei vaan tule mentyä mihinkään.
Hayabusalla sinne ja teltta mukaan. Minäkin olen yksin kotona Juhannuksena. Mutta en ota siitä stressiä. Teen kaikkia töitä kotona jotka on jäänyt tekemättä viikolla.
Olen lisäksi täysin raitis niin miksi menisin jonnekkin katsomaan humalaisia ihmisiä. Asun keskellä kaupunkia ja toivon että täällä on rauhallista illalla ja yöllä. Ja toi isosisko miehensä kans on kans niiiiin alkoholin perään Hyvin yksin pärjää, ei toi "juhliminen" ole kivaa, jos joku on koko ajan kyttää- mässä, mitä teet Ei tosin kovin kiinnostavia, mutta viih- dettä kumminkin Hei, lähtekää tanssilavoille joka yksinäinen, lavat auki ympäri Suomea ja täynnä hymyileviä ihmisiä!
Hei Lähe ny lavatansseihin ko lähimmät on 50km päässä ja ei ole autoa eikä tanssikuljetusta. Eikä ketään kaveria joka ois sinne lähös, kävelenkö sinne pitäis mennä?? Tilaa taxi, maksaahan se mutta jussi on vain kerran vuodessa.
Tai vedä fillarilla, niin sitä ennenkin mentiin, pirhanan pitkät matkat. Lavat ovat auki kolmena päivänä tänä viikonloppuna ja valinnanvaraa on esiintyjien suhteen. Nettiin vaan tsekkaamaan tai paikallislehteen, mitä missäkin on ja ei taatusti tarvitse nähdä humalaisia. No ehkä yksi per lava osuu silmiin kun kerran on juhannus ja suomen suvi. Yksinäisyys ahdistaa, niin arkena kuin juhlapäivinäkin. Ei ole miestä, lapsia, lemmikkejä eikä ystäviäkään, tai jälkimmäisiä löytyy aina kun joku tarvii apua.
En osaa olla sosiaalinen, siksi ehkä erakoitunut. Tapahtumia on jonkun verran täällä päin juhannuksena, mutta ei sellaisii oikeen huvita yksin mennä, se vaikuttaisi todella epätoivoselta. Mieheni jätti minut viime juhannuksena ja edelleen häntä ikävöin. Lohdutan sinua, että sulla on sentää vapaus päättää mitä teet. Mä seurustelen ja vankina täällä kotona. Kyllä voi yksin mennä eri asia jos ei huvita. Itse olen joskus käynyt yksinkin tansseissa ja erilaisissa tapahtumissa.
Ehkä joku ajattelee, että se on epätoivoista mutta itse en ole koskaan kokenut niin. Ei tarvitse aina niin välittää mitä muut ajattelevat. Enemmän ihmiset tulevat juttelemaan yksinolevalle kuin jos on seurassa. Kenellä sitten mitäkin "taka-ajatusta", ei kaikilla. Olen kai "osa-aika erakko" sillä en kovin sosiaalinen ole enkä jaksa pitää yllä laajaa tuttavapiiriä ja verkostoitua muutama ystävä.
Joskus olen yksinäinenkin, mutta toisaalta se on osittain oma valinta. Ja tunnistan myös ne "ystävät" silloin kun apua tarvitaan.
Hyvää jussia kaikesta huolimatta! Jos seurustelusuhde tuntuu vankina ololta, niin eikö silloin kannattaisi edes harkita eri osotteisiin muuttoa? Aika harvoin kukaan pakottaa ketään väkisin yhdessä olemaan. Tavarat vaan kassiin, ja se on sitten soronoo. Itse tosin aikanaan en suruaikoja pidellyt vaan suuntasin heti vanhaan harrastukseeni lavatansseihin ja tanssikursseille ja nyt on sitten miesystäväkin ja mikä ihaninta tanssiva mies.
Liikenteeseen sinäkin ja sosialisoidu ja sitäpaitsi tansseissa ei ole pakko pälättää, vaan voi vain tanssia Hän jätti, mutta en häntä syytäkkään, kemiat eivät vaan toimineen. Miten joku voi olla yksinäinen, silloin on ehkä itsessä jokin pielessä. Yksinäisyys loppuu kun vain alkaa heittää läppää jonkunkanssa ja siitä kehittyy jos on sama oloiset ihmiset niin ystävyys. Itseä nisksta kiini ja selvipäin jutteleen selvälle niin kyllä se yleensä juontaa kaveri suhteeseen ja muistakaa että tapaamalla kavereita ja ystäviä livenä eikä netti saiteilla niin se on sitä todellista elämää eikä koneen naputtelua.
Aina löytyy saman mielistä porukkaa jossa on tilaa kunhan lähtee ulos tapamaan ihmisiä Itselläni on hyvin asiat sen suhteen, en harrasta sosiaalistamediaa ja porukka on niin saman laista että ei ikinä ole edes ääntä korotettu toisille tai muuten piruiltu vaikka on sitä viinakin vedetty kaksinkäsin: Nyt lähden ajeleen jussin viettoon. Ennen kävin paljon tapahtumissa, kaikenlaisissa,.
Jos menin juttelemaan jollekkin niin vaihtoivat pari sanaa ja lähtivät, taisivat pitää hulluna. Sama on vähän yhdellä kurssilla kun olin.
Sain sieltä 3 uutta ystävää ja kun kurssi päättyi luvattiin pitää yhteyksiä ja käydä kahvilla Yksikään heistä ei ole otanut yhteyttä ja kun olen heille kahvittelua ehdottanut, niin ei koskaan sovi, aina on jotain muuta, vaikka työttömiä ovatkin.
Seura ei sitten vaan kiinnosta,mutta kurssilla apu kelpasi esim. Lähetin exälleni hyvää juhannusta viestin. Se oli virhe sillä hän ei siihen vastaa, itseäni vain kiusaan, en voi sille mitään että ikävöin, vaikka hänellä on jo uusi nainen: Tässä tulee taas se ilmi että kehenkään ei kannata luottaa koskaan ja apua ei kannata anataa kenellekkään, kannattaa ennemmin olla yksin ja esittää tyhmää, vaikka ei sitä olisikaan, kaikki on loppupeleis selkään puukottajia ja takinkääntäjiä.
Niin lähetin minäkin viestin x: Hän lähti reissuun "uuden" sussunsa kanssa. Monta vuotta jo yksin pyhät viettänyt, mutta aina yhtä pahalta tuntuu. Vielä on yksi lapsi kotona, joten eipä onnistu lähteminen tanssilavoille ym. En tiedä onko se yksinäisyys, vai ajatus ja tunne ettei kukaan välitä, kun yksiksesi olet. Ei lapsi korvaa toista aikuista,niin kuin ei aikuinen korvaa toista lasta.
On niin hiljaista ja kaikki paikat kiinni, jo tietoisuus ettei mihinkään "pääse", tekee olosta jotenkin surkean. Ainut mihin edes vähän odotetaan, on työpaikka. Ne pari ystävää mitä on, viettävät perheineen juhannusta kotosalla. Ei ole oikeaastaan edes sukulaisia.
Ei vaan jotenkin totu yksin oloon, vaan kaipaa vaan sitä toista aikuista, pyhinä se vaan korostuu, huoh Niissä on rauhallisempaa Juhannuksena! Minulla lapsi lensi pesästä vuosi sitten ja nyt vasta yksinäistä on Minulla on laaja ystäväpiiri ja sukulaisia, joten aina voin soitella heille ja piipahdella, samoin lapselleni ja kyllä kutsujakin satelee Lasta on ikävä vaikka kerran pari kuussa nähdäänkin.
Minulla on jopa miesystäväkin, tosin eri paikkakunnalla, joten aina ei pysty näkemään. Yksinäisyyteen myös tottuu ja siitä oppii myös nauttimaa. Hervannan Kirppis osoitteessa Ylioppilaankatu , Tampere on tänään aattona auki tule siis tekemään löytöjä sinne. Sekään ei nyt vaan käy. Eikä asenteessakaan olisi mitään vikaa, mutta koska olen lievästi liikuntaesteinen eivätkä bussit kulje enkä minä niistä pääsikään ulos ilman apua , olen tiukasti teljettynä tänne yksiöön koko pyhiksi ihan ilman omaa tahtoa.
Ihan samoin kuin viikollakin. Ei siis eroa mitenkään arjesta. Lapset taas äidillä ja yksin kotona isossa talossa Juhannuksena pk-seudulla: Luulin, ettei tää päivä olisi mitenkään erikoinen tai hankala, mutta on tää vähän. Jos menis vaikka mummotunneliin, vaikka taitaa olla sekin vähän säälittävää. Minne fiksut noin v. Ne taitavat olla ehkäpä täällä netissä En pidä itseäni fiksuna enkä "tahvona", luulisin olevani ihan normi 47 nainen, joka kotonaan kaupungissa istuskelee tekemättä oikeestaan mitään.
Kuuntelee tiskikoneen ääntä ja laittaa ruokaa lapselleen. Siinäpä ne, lopun aikaa pitää sitten kuluttaa netissä, että päivä jotenkin kuluisi.
Se on toki Vantaalla. Tosin olisi suotavaa jotta osaisi edes foxin perus askeleen: Pavilla on aina pulaa miehistä. Fiksuja naisia on sali pullollaan. Yksin minäkin tääl paimios vietän jussia kun ei viitti yksin lähtee merellekkään.
Saunan aattelin lämmittää ja tv: Onhan turussa vaikka mitä siellähän on mukavia tanssilavojakin ja jokirannas on varmasti menoo.: Ei kukaan täyspäinen ihminen mene tanssilavalle! Ravintoloissa on sen sijaan asiat toisin. Siellä on taas erilailla pää täysi.
Heh he Ravintoloissa on paaaljon alkoholiongelmaisia, toisin kuin lavoilla. No lavalla pitäis osata tosin pikkasen tanssiaskeleita mutta alkuillasta on usein ilmainen kurssi vasta-alkajille jostain lajista. Hei, minäkin vietän myös yksin juhannuksen. Elämänvaihe on sinkkuus ja nyt täytyy vaan lähteä yksin kokolle ja tansseihin. Itse koitan nähdä asioissa aina sen positiivisen puolen, toki välillä se on vähän vaikeaakin.
Saan ainakin olla rauhassa, tehdä asioita mitkä tuntuvat hyvältä. Toki sitä kaipaa muiden seuraa, en sitä kiellä. Tein itse päätöksen viettää yksin juhannuksen. Hyvää juhannusta teille kaikille! Ei vaivuta synkkyyteen, vaikka olisi vähän vaikeampaakin. Kyllä se jossain vaiheessa se aurinko paistaa risukasaankin.
Yksin on parempi kuin huonossa seurassa. Itse jäin juuri lomalle ja nautin ajatukuksesta- 5 viikkoa lomaa edessä ja siitä, ettei tarvitse väsyneenä valvoa mökillä, vaihtelevassa säässä niinkuin viime Juhannuksena: Nautin muutaman lasin viiniä, käyn fillaroimassa ja olen vain: Luonto on kauneimmillaan, kaupungissakin.
Aina ajatellaan, että hyvä olo ja onnellisuus tulee ulkoapäin, se voi tulla myös ihmisen sisältä: Kaikille mukavaa Juhannusta toivotellen Minttumaari.
Mä ajattelin ottaa eväät reppuun ja vetäsen vaelluskengät jalkaan,taidan lähteä kävelemään tuonne tuntureille. Itse grillailen sukulaispihassa lapsettomana ja parittomana, parillisten ja lapsellisten kanssa. Kyllä se juhannus näinkin menee. Tule meidän kanssa merelle.. Täälläkin yksinäinen Juhannuksen viettäjä p-savosta. Itse olen hyvinkin sosiaalinen nainen, mutta ystäväpiirissä pariskuntia ja heillä omat menonsa. Pikkukaupungissa kun asuu, niin missään ei ole mitään, eikä ketään.
Tanssipaikatkin tuolla kauempana ja tietenkään yksin ei tule sinne lähdettyä. Naapurit jos on kotosalla, niin iltaa istutaan tuolla pihalla krillaten, toivottavasti ei sada vettä.
Silloin sekin hauskuus jää väliin: Jos tässä muuta ei ilmene, taidan kameran kanssa lähteä lenkkeilemään. Kyllä kieltämättä vähän haikeaksi vetää mielen, mutta eiköhän tämä tästä.
Oikein Hyvää Juhannusta teille kaikille!! Oikein hyvää juhannusta kaikille tosiaan. Lisääppä minut vaikka meseesi: Taas huomattiin että satukaarina kelpaa meseen, mutta en minä vaikka olen nuorempikin Älä vaikuta noin masentuneelta niin kelpaat ;;;. Helsingissä ei tarvi olla yksin jos ei halua. Pidä pääsi ja pintas Yksinäiseksi itsensä tunteva ihminen tekee ns.
Tällainen selvä rajanveto yksinäisyyden ja yhtenäisyyden tunteelle ei toteudu edes käytännön elämässä, sillä tietyssä yhtenäisessäkin porukassa ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Kaikki on kiinni oman päänsä hallinnasta, eli mitkä ovat juuri sillä hetkellä olevat voimakkaimmat tunnetilat pinnassa, miten kykenee rationaalisesti erottelemaan faktaa fiktiosta eli yleistyksiä eli stereotypioita, jotka yleensä palvelevat vain joidenkin ihmisryhmien taloudellisia päämääriä.
Yhteiskunta pyörii rahan voimalla ja tietyt ryhmät levittävät itseään hyödyttävää sosiaalista pelastussanomaa ympärilleen, mikä kattaa ihmisten oletetut tarpeet, vastuut ja velvollisuudet. Kaikki ympärillämme on hyvin pitkälle olettamusten varaan laskettua, mikä yleensä paljastuu mullistusten yhteydessä, kun jokainen on pakotettu yhtymään vanhaan viisauteen - pelastukoon ken voi.
Niinpä sosiaalinen elämä ja sen toteuttaminen on sidottu jonkun rikkaan ryhmän etujen palvelemiseen. Siksi on aivan turhaa tuntea syyllisyyttä itsensä erilaisesta toteuttamisesta maailmassa, jossa ihmiset eivät osaa käyttää omaa järkeään ja kyseenalaistaa totuttuja tapoja. Yleensä valinnan edessä ihmiset kysyvät itseltään: Ei tunnusteta rakkautta yhtään kellekään, koska luonnollisestihan vihaamme kaikkia ja kaikkea. Keskari pystyssä aattoiltaa kohti!
Lähettänyt Pinja klo 1. Kohteen lähettäminen sähköpostitse Bloggaa tästä! Jokainen blogi oikein tursuaa näitä hyvinvointivinkkejä, jossa luvataan parempaa mieltä salitreenin muodossa sekä uutta elämää joka on liimattuna ihmeellisesti rahkapurkin kylkeen. Ajattelin liittyä joukkoon, ja jakaa vinkkini, kuinka liittyä hyvinvointiheeboihin ja fitness-muijiin.
Ensimmäisenä sinun on tehtävä lähipiirillesi selväksi, että aiot parantaa elämäntapasi ja kertoa lähikulman Hesburgerille, ettet aiokaan enää vierailla heidän luonaan joka päivä. Seuraavana sinun on ahmittava itseesi tietoa mahdollisimman paljon. Jos kukkaron nyörisi eivät riitä personal trainerin palkkaamiseen, suosittelen itseoppimista. Netti on täynnä jos jonkinmoista tiedonlähdettä, joista saa suhteellisen hyvää tietoa.
Lisäksi kyseessä on psykologinen juttu, nimeltä aivopesu. Kun tarpeeksi kauan lukee kuinka porkkana maistuu oikeasti ihan sairaan hyvältä, paremmalta kuin mikään namunen maailmassa Let's face it, karkkia siitä ei kuitenkaan koskaan tule, vaikka käärepapereihin tunkisi.
Uusien treenikuteiden hankkiminen nostattaa kummasti treenimotivaatiota. Viiletä siis ylipainoisilla käpälilläsi urheiluosastolle ja valitse mahdollisimman ihonmyötäisiä makkarankuoria. Todennäköisesti kauhistut peilistä tuijottavasta ihramöykystä niin paljon että teet Cooperin ennätyksen juostessasi hankkimaan kuntosalikorttia.
Kuntosali onkin aikamoinen avainsana! Jokaisella tulisi olla varaa jonkinnäköiseen kuntosalikorttiin, sillä kotona sängyn vieressä tehty lihaskuntojumppa ei aiheuta mitään muuta kuin mustelmia ja päänsärkyä nimimerkillä "Liian monta kertaa hyllyn kulmaan raajansa kolauttanut" Jos et osaa tehdä avaruusalusten näköisillä laitteilla mitään, niin kysy rohkeasti henkilökunnalta.
Usko pois, he tulevat kuitenkin opastamaan sinua viimeistään siinä vaiheessa kun liimaat perseesi siihen missä kuuluisi pitää niskaa.
Ja millä erotetaan terveellinen ja epäterveellinen toisistaan? Aloittelijalle, jolla ei ole ravitsemuksesta melkein mitään tietoa, se on ällistyttävän helppoa. Kysy ruoka-aineen kohdalla, tekeekö mielesi sitä. Jos vastaus on kyllä, kyseessä on epäterveellinen herkku. Jos ei, osta se pahuksen parsakaali! Kuuluta yhäkin kovaan ääneen uusista, terveellisistä elintavoistasi. Alat pian saamaan ystäviltäsi ihailevia huokauksia ja kehuja uudesta vähemmän möhköstä ruumiinrakenteestasi. Vaikket olisikaan muuttunut mitoissasi mitenkään, ystävät ovat siitä hienoja olentoja että he kehuvat silti.
Ihan vaikka saadakseen tukittua turpasi, joka hehkuttaa uutta Peppu Piukaksi-jumppaa. Etsi netistä muitakin samoihin elämän uomiin ja trendeihin hurahtaneita, eli itseään fitness-ihmisiksi kutsuvia useimmiten naisia.
Jaettu ilo on kaksikertainen ilo! Ainakin siinä tapauksessa jos saat pienet kicksit siitä että vyötäröympäryksesi on pienempi kuin PunttiPetralla ja saat tehtyä kyykkyjä painavammilla painoilla.
Hevonkukut siitä että ihminen kamppailee ainoastaan itseään vastaan. Kunnon vanhanaikainen vertailu- ja kilpailuvietti saa yrittämään vielä lisää. Nähdessäsi tuloksia, oli se sitten painojen nouseminen, parempi olo, vähempi pöhötys masussa tai mitä tahansa mikä voidaan pyöristää positiiviseen sekin lasketaan että alkoholiin ei mene ollenkaan fitness-beibeilla rahaa! Ja jos et, teet kaiken vain sitten väärin. Palaa kohtaan yksi ja ala alusta luuseri.
Lähettänyt Pinja klo Sen lisäksi purin vielä itseäni kieleen, jota teen todella usein. Se ei ole kivaa. Kieli turpoaa kohta semmoiseksi metrin pituiseksi etanaksi joka vain röhnöttää suustani roikkuen kuin Väsymykseni ja otsikko viittaavaat lapsiin, joiden seurasta olen nyt joutunut nautiskelemaan, ehkä enemmän kuin tarpeeksi. Olin siis koko viikonlopun luokkalaisten leirillä työntekijänä, eikä ollut oikein helpoimmasta päästä tuo homma, varsinkin kun meikäläisellä ei ole koulutustakaan ohjata semmoisia räkänokkia joilla ilmiselvästi on aivoissa solujen sijaan riisimuroja.
Monta kertaa kirosin niitä lapsia, sekä itseäni, kun olin mennyt lupautumaan hommaan. Mutta hei, euronkuvat silmissä kiillellen suostuisin vaikka strippaamaan,. Karjuin siihen malliin että leirimme isoset alkoivat pelätä minua. Mutta auktoriteettia ansaitakseen oli vähän pakko välillä natseilla, varsinkin kun tuonikäiset kakarat eivät meinaa kunnioittaa ketään.
Pakko sanoa, että kyllä välillä koin antoisiakin hetkiä. Semmoisia hymyjä lapsilta, naurua ja hassuja juttuja. Semmoista hyväntahtoisuutta riitti vielä monessa, ja se oli ihanaa.
Pakostakin aloin miettiä, olinko itsekin tuollainen älykääpiö tuossa iässä. Mätöin karkkia niin paljon etten enää jaksanut ruokaa. Taisin olla jopa tyhmempi. Todisteena siitä vanhat päiväkirjat joissa lukee kuinka Markus tykkää minusta. Luokkamme pojat kusettivat minua ja olin sitten valmiina tunnustamaan ah, niin vakavat tunteeni, mutta sinä päivänä kun tämä "Tykkään susta"-lappu poltteli taskussani, Markus ei ollut koulussa.
Seuraavana päivänä päätinkin sitten luovuttaa ja rakastaa enemmän sipsipussiani. Ja sitten ihmetellään miksi meillä on lihavia lapsia Kuitenkin, ette arvaakaan kuinka ihastuksissani saavuin takaisin kotiin. No ei, oikeasti tykkään kummilapsestani.
Oli se ihan suloista kun se tuli halaamaan polveani kun ei muuhun ylettänyt. Nyt kuitenkin saan olla vähän aikaa ilman lapsia. Teenkin sitten kaikkea mitä kaipasin lastenleirillä ollessani. Juon vahvaa kahvia, jota leirikeskustesta ei saa. Syön omia mössöjäni oli ikävä omia mössöreseptejäni. Oikeasti, mitä enemmän ruoassa on erilaista kamaa, sitä parempaa se on! Ja perkele, koko leirillä ei ollut tarjolla yhden yhtä hedelmää!
Ja asia, jota kaipasin ehkä eniten, oli aikaiset nukkumaanmenot. Meikäläistä nukuttaa jo yhdeksältä, mutta ne kakarat menivät nukkumaan vasta yhdeltätoista.
Unohdin jo kokonaan, mikä tämän tekstin pointti oli. Todennäköisesti pointtia ei ollutkaan Lähettänyt Pinja klo 8. Välivuotta viettelevänä teininrääpäleenä voin sanoa olleeni harvinaisen eksyksissä, mitä tulee omaan elämääni. Hyvä sentään etten huumeisiin retkahtanut ja turruttanut pahaa oloani niihin. No joo, vitsi vitsinä. Nyt sitten olen hihkunut sisäisesti riemusta monestakin syystä. Ensinnäkin, flunssani alkaa olla poissa, toiseksi olen päässyt takaisin treenaamisen pariin! Ja on tuntunut, jo jonkin aikaa, että tässä voisi olla tämän tytön juttu.
Jokin intohimo, jota minä seuraisin. Jokin unelma, johon tarttuisin kaikella voimallani. Jotain konkreettista ja tavoiteltavaa, jossa voisin kohota yhä korkeammalle ja korkeammalle. Vetää paremmin ja paremmin. Ja vaikka voisinkin puhua puukiipeilystä, niin tämä kuvassa näkyvä apinointi on vain osa sitä upeaa kokonasuutta, jota liikunnaksi kutsutaan.
Pari kaveria pyysi minua viikonloppuna tekemään heille ruokasuunnitelmat kuukaudella. Olin ihan äärettömän innoissani tästä amatööri-personal trainerin hommasta, joten tartuin toimeen heti. Ja jo kirjoitellesani niitä suunnitelmia tunsin olevani liekeissä! Kelasin, että hemmetti vieköön, jos tämmöistä vois tehdä työkseen! Nyt kaikki paskapäät ja epäilevät Tuomakset ajattelee siellä, että miten tällaisesta voisi tulla liikunnanohjaaja tai personal traineri. Voi toki olla, että ainoa epäilijä on oman pääni sisällä.
Levy päässäni soittaa etten ole tarpeeksi sporttisen näköinen hommaan. Vaikka joo, eihän se ulkonäkö kerro välttis mitään. Kuntoni on hyvä ainakin, en nyt uskalla ruveta arvioimaan itseäni huippukuntoiseksi, mutta kyllä se normisuomalaisen tämänikäisen kunnon voittaa vaikka rasvaprosenttini ei ole nolla ei se kyllä voisikaan olla Mutta treenaamisesta on viime aikoina muodostunut semmoinen juttu, jota odotan innolla. Suoraan sanottuna rakastan sitä, että saan ylittää itseni ja kehitellä uusia haasteita.
Unelmoin siitä päivästä kun saan skorpionin tangolla, käsilläseisonnan puhtaasti ja hauiskäännöissä suurempia painoja. Lähettänyt Pinja klo 4. On se hemmetin rankkaa olla kipeänä. Pitäisi junnata paikoillaan että parantuu. Kurlata suolavedellä ja kumota kurkkuun kuumaa kuin vanha alkoholisti jaloviinaa. Minä vihaan olla vähänkin flunssassa, sillä se laittaa minut automaattisesti treenikieltoon, sillä keuhkot täynnä limaa en aiheuttaisi muuta kuin kamalat jälkitaudit itselleni.
Trust me, been there done that! Koska fiksuna tyttönä halusinkin sitten tämän saakelin flunssan nopeasti pois kehostani, googlasin miten siitä pääsisi mahdollisimman nopeasti eroon. Ja kappas keppanaa, löysin jotain suht kiinnostavaa, sillä google on kaveri. Iltalehden otsikko komeili siinä läppärilläni, ja päätin epätoivoisena kokeilla joka ikistä kohtaa.
Miten flunssan saa nitistettyä 24 tunnissa. Menin sitten suihkuun keskellä päivää ja laitoin sen tulikuumalle, niin kuumalle että vannon, että niskani taisi kärähtää. Siinä sitte värjöttelin vartin olen pahoillani Afrikan lapset ja viherpiiperöt että kulutan vettä näin suunnattomasti.
No, little too late. Minä syön joka ikinen päivä kaurapuuroa punaviinimarjojen kanssa! Noh, jotain muuttaakseni ja päästäkseni tästä pöpöstä eroon kasasin erikoissuuren kasan niitä jäisiä marjoja puuroon. Hoida tilaasi rohdoin ja höyryhengityksellä. Millä vitun rohdoilla minun olisi tarkoitus itseäni hoitaa? Poimia yrttejä Milla Magian pihamaalta ja keittää niistä äklövihreää juomaa? No, tyydyin popsimaan sokerittomia kurkkupastilleja. Niin paljon että kärsin sitten vatsavaivoista koko loppuillan.
Ja tuo höyrhengitys oli kyllä kivaa. Tuntui siltä, että tukehtuisin hitaasti höyryyn. Plus että poltin nenäni kun pistin sen liian lähelle sitä kiehuvan kuumaa vettä.
Noudatin ohjetta melkein pilkuntarkasti ja pyöräilin pari kilometriä kaatosateessa. Teki taas mieli hakata päätä seinään, sillä syön joka päivä proteiinipitoisesti. Aloin epäillä näiden vinkkien kirjoittajaa. Join niin paljon teetä hunajalla, lämpimiä mustaherukkamehuja ja kahvia, että tuntui että juoksin vartin välein vessassa. Iskä on Lapin perukoilta, joten jos jos ruoan nimessä on niinkin eksoottinen kirjain kuin C niin sitähän ei meidän perheessä syödä.
Olin kuitenkin ovela ja hiivin maustehyllylle ja kumosin suoraan purkista currymaustetta kurkkuun. Sain ihan hillittömän yskänkohtauksen ja äiti halusi viedä minut akuuttiin, mutta yskin siinä että ei kyllä helvetissä.
Kiva niille olisi selittää. Kuka idiootti kumoaa curryjauhetta suuhunsa? Luuleeko se hemmetin "professori", joka nämä ohjeet kehitti, että asuisin jossain kartanossa? Ei meillä ole kylpyammetta, lähimmäksi osuu ehkä jalkojenpesuvati. No, otin sitten uudestaan kuuman suihkun ja poltin taas kaikki jäseneni siinä. Ihan tosisani yritin noudattaa tätä kohtaa, mutta naulitsin itseni vahingossa tuijottamaan Pretty Little Liarsia läppäriltä puoleenyöhön.
Ja sen jälkeen en sitten edes saanut unta, sillä pelkäsin ihan hitosti että vaatekaapistani pomppaa mörkö tai ikkunan takana värjöttelee stalkkeri joka haluaa minut hitaasti ja kivuliaasti hengiltä.
Mutta nukuin minä kuusi tuntia, se on melkein sama asia. Heräsin seuraavana aamuna kankeana, tukkoisena, kurkku kipeänä currysta ja ties mistä paskasta mitä kurkkuuni kumosin. Ja joo, minulla on Nalle Puh-lakanat sekä iso Nalle Puh pehmolelu joka pitää minulle seuraa näinä flunssaisina päivinä. Ja ei, ei se ole noloa. Ei, nyt ei ole tulossa hehkeää tekstiä jossa hehkutan Cheekiä, vaikkakin otsikon lainasinkin tuon miljonääriäppäritollon sori, mutta hei eikse mennyt niin että vihaajat vihaa?
Aion vaan sen sijaan kertoa nyt omia kokemuksiani siitä, miten olen itse vienyt itseäni "äärirajoille" lähiviikkoina, ja kuinka olenkaan nauttinut siitä! Uskoakseni itsessäni riittää jonkun verran masokistia, sillä olen aivan hullaantunut kaikkeen, missä saa satuttaa itseään.
Esimerkkinä urheilussa, sillä miten muuten tankotanssi olisi vienyt sydämeni? Se laji on rakkautta, ja suurin osa siitä menee kyllä raajat ja haarat mustelmilla, mutta mitäs pienistä. Se on vaan niin upea tunne, kun saa tehtyä jonkun liikkeen, jota on pitkään treenannut, ja vihdoinkin onnistuu! Muistan yhä kuinka hihkuin riemusta kun sain heivattua itseni ekan kerran käsivarsilla inverttiin pää alaspäin tankoon. Siinä sitten kiljuin samaan aikaan kauhusta ja riemusta, kun katselin maailmaa pää alaspäin.
Tosi monet jutut oikeastaan on sellaisia, että niiden nautinto ikään kuin paljastuu vasta kivun tai jonkinnäköisen tuskan kautta. Esimerkiksi saliharjoittelu ei ole kaikille, sillä se sattuu.
Lihaksissa polttelee ja tekee mieli huutaa ja trust me, minä huudan ja ähkin kuin pieni, hikinen ja hyvin epäseksikäs possu mutta siinä se juju onkin. Se kipu on kivaa, vaivan arvoista, ja siinä oikein tuntee, kuinka tekee työtä. Myönnän, että olen itsekin ollut joskus sellainen, joka lopettaa heti kun sattuu. Joskus se on hyvä, sillä jos omaa kroppaa ei kuuntelisi, niin saattaisi pian olla pyörätuolissa.
Mutta se oikeanlainen tuska. Ah, parasta mitä tiedän! Itsensä kiduttamisessa on jotain helvetin kiehtovaa. Tämän olen tajunnut, kun olen osallistunut nyt seurakunnan porukkamme kanssa jos jonkinmoiseen tempaukseen, futisturnaukseen, suofutikseen ja sissikeikkaan. After-kuva on niin paskanen että bogger varmaan sensuroisi sen.
Oikeastaan olen vieläkin ihan kuollut sissikeikasta, joka oli siis toissayönä. Yli 12 tuntia rämmittiin pimeässä metsässä yrittäen etsiä ja ryöstää toisilta joukkueilta halkoja ja nauhoja.
Sissikeikalle lähtiessäni olin vielä kahden vaiheilla että jäänkö sittenkin kotiin, koska rehellisesti sanottuna epäilytti, uskallanko minä. Sillä pelkään pimeitä metsiä ja eläimiä karhuja ja susia ja melkein jopa oravia. Mistä sitä tietää jos niillekin kasvaa öisin torahampaat? Sitten pohdin, että noh, ei siellä kukaan ole vielä kuollut verenhimoisten villioravien hyökkäykseen, niin tuskin minäkään. Ja jos niin käy, niin ainakin saataisiin Nastolan seurakunta lööppeihin, jee.
Vittuunnuin monta kertaa yön aikana, olin paniikissa pimeässä ja kompuroin itseni ihan romukasaksi. Kirottiin siellä monta kertaa kaverin kanssa että mitä me täällä tehdään, mitä kukaan järkevä ihminen täällä oikein tekee. Mutta silti, se oli niin hienoa, että pakko lähteä ensi vuonna uudestaan!
Kaiken kökköisyyden lomassa nimittäin oli niitä hetkiä, kun meikäläisenkin kyyninen pääkoppa ajatteli, että wautsi wau, tämä on aika ainutlaatuista. Rämpiä metsässä, juosta pakoon, taistella. Ja kun kello läheni viittä aamulla, olimme joukkueen kanssa niin poikki, että makasimme vartin hiekkatiellä.
Minä tuijottelin tähtitaivasta ja kirosin koko sissikeikan, luvaten etten ikinä enää lähde moiseen. Oli se niin hienoa, siistiä ja kaikkea mahdollista! Samalla voitin pelkoni pimeistä metsistä. Have a nice viikko. Minulla on suunnitelmissa haastaa itseni tangolla ja tiistaina bodycombatissa. Lähettänyt Pinja klo 0. Ensinnäkin, nyt ei ole tarkoituksena tarjota aukotonta informaatiota Ukrainan tapahtumista ja Suomen, Venäjän tai minkään muunkaan maan ulkopoliittisesta kannasta asiaan.
Tarkoitus on vain esitellä hieman asiaa, joka yllätys, yllätys pännii minua tässä mediahärdellissä. Seuraava teksti sisältää subjektiivisen näkökulman ja paljon vihaisia mielipiteitä. Uskoakseni jokainen on edes jollain tasolla tietoinen Ukrainan tilanteesta. Jos ei ole, niin ripustautukaa korvistanne puuhun syöden Putin-juustoa ja lukien hesaria. En nyt kuitenkaan aioa selittää tilannetta auki, lukekaa se sieltä helvetin hesarista tai vaikka netistä.
Ehkä pari minuuttia siitä instagramin selaamisesta voi käyttää uutisten lukemiseen? SE, mitä aion tässä kertoa, on oma mielipiteeni siitä, miten suunnattoman typerästi ihmiset suhtautuvat tähän Ukrainaan ja Venäjään ja separisteihin.
Ukrainan tilanteesta on tullut koko Eurooppaa järisyttävä tilanne, joka uhkaa perusturvallisuutta. Kylmän sodan aikainen jaottelu on nostanut päätään, ja ihmiset ovat tehneet vanhan kunnon kahtiajaon Länsimaiden ja Venäjän välillä. Nousiko mieleesi kuva neuvostoliiton ajan maasta, jota hallitsee ilkeä tyranni Stalin? Kamala, takapajuinen ja kylmä maa, joka uhkasi tuhota pienen ja viattoman Suomen talvisodassa?
Nonni, helvetti soikoon, stoppi siihen paikkaan. Miksi ajattelemme Venäjää niin vihamielisesti? Eihän kukaan suomalainen vihaa saksalaistakaan vain sen takia, että Saksa teki ihan samanlaisia joukkomurhia ja hirveyksiä kuin Neuvostoliitto. Venäjä on kuitenkin maa muiden joukossa, jossa asuu ihan hitto samanlaisia ihmisiä kuin sinä ja minä. Ei niillä rajan itäpuolella roiku puukkoa vyöllä ja kommunistitunnusta hihansuussa. Enkä nyt henkilökohtaisesti usko siihenkään, että Vladimir Putin olisi jokin "stalininjatke", joka suunnittelee valloittavansa maailman.
Hitto tätä median luomaa kuvaa asioista ja tapahtumista. Ollaan sodan partaalla kuulemma ja Putin hyökkää helvetti soikoon Suomeen. Testaa, uskotko Putinin vai lännen kantoja Ukrainan sodasta. Sinänsä tosi ihkupihkukivaa, että lukija saa tehdä testin. Ikään kuin kummalle puolelle kuuluu. Luopukaa vähän niistä ennakkoluuloista. Ja lopettakaa se kahtiajako, eikö tässä ole opittu jo siitä kuinka pitkälle semmoinen kannattaa? Ihmisiähän me kaikki ollaan, sekä Nato-maat että Venäjä.
Okei, joo, helppohan se täältä on huudella. Enkä nyt tarkoittanutkaan, että asiat olisivat näin yksinkertaisia, ja tällä minun superhienolla inhimillisellä "ihmisiähän me kaikki ollaan"-ajatuksella saataisiin sota loppumaan.
Mutta jos se herätti edes SINUT hieman kelaamaan ajtuksiasi Venäjää ja ennakkoluulojasi kohtaan, niin olen tehtäväni tehnyt. Lähettänyt Pinja klo 6. Huomaat Iltalehteä ja HS. Klikkaus vain, ja olet jakanut molemmat Facebookiin. Mukaan pari huolestunutta saatesanaa tyyliin: Tai näin sitä kaiketi kuvitellaan.
Jollakin tavalla vastustan äärimmäisesti näitä Facebook-maailmanparantajia, jotka pyrkivät turvalliselta kotoläppäriltään saada aikaan muutosta. Ainakin imagonmuutosta, sillä c'moon. Mihin muuhun siitä jatkuvasta linkkauksesta ja etämaailmanparantamisesta muka olisi? Jos joku haluaa oikeasti pelastaa maailman, niin sori vaan, mutta mielestäni tämä vaatisi HIUKAN radikaalimpia tekoja kuin pari klikkausta ja nettiadressin kirjoittamista.
Ei sillä että väheksyisin netin ja sosiaalisen median tuomaa ja jakamaa yhteisöllisyyttä ja julkisuutta, mutta jokin järki käteen sentään. SE, että jaat nettiadressin delfiinien pelastamisesta parillesadalle hällä väliä-asenteen omaavalle teinille ja sitäkin välinpitämättömille aikuisille Jos tarkoitus on ärsyttää, niin kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.
Jos joku haluaisi oikeasti tehdä jonkinlaista muutosta tähän maailmaan, hän kenties menisi itse sukeltelemaan delfiinien sekaan ja köyttäisi itsensä tähän nisäkkääseen protestina delfiinien tappamiselle.
Tässä saisi tämä maailmanpelastaja itse kylläkin surmansa, mutta HEI! Ainakin joku kämänen nettilehti voisi ottaa siitä kuvan ja sitä jaettaisiin seuraavana päivänä Facebookissa viestillä: Kuten näette, kaikki palautuu samaan pisteeseen. Maailmaa ei pelasteta kotitietokoneelta, hyvin harvoin edes sen ulkopuolelta. Henkilökohtaisesti uskon vakaasti siihen, että mitä tahansa ihminen tekee, kusee hän hommat kuitenkin jossain vaiheessa.
Joten, mitä ideaa yrittää vähemmistövoimalla pelastaa tätä maapalloa, kun se ikävä kyllä on ihan helvetin tehotonta? Itsekäs ihminen täältä hyvinvoivasta pohjoismaasta kuvittelee tekevänsä paljon kun tiedottaa maailman vääryyksistä.
Mutta hei ituhipit ja kettutytöt, kuulkaas tätä: Me, itsekkäät paskiaiset joita ihmisiksi kutsutaan, tiedämme jo, että maailmassa menee huonosti. Mutta sen sijaan, että jakaisimme tämän tiedon Facebookiin ja ärsyttäisimme puolta kaveripiiristämme, me vaan nielemme sen. Koska ei se maailma miksikään muutu, vaikka Facebook-seinäämme koristaisi adressi delfiinien ja kasvisruuan puolesta.
Nyt joku saattaa miettiä, että pata kattilaa soimaa. Itse kirjoitan blogia, joka tapahtuu turvakodostani, eikä minun tarvitse edes persettäni liikuttaa, jos haluan saada jotain sanottua. Mutta ero on siinä, että minä en oleta tekstieni tekevän muutosta yhtään mihinkään. Enkä myöskään kohota imagoani sille enkelintasolle, mitä maailmanparantajat tekevät. Aamen, ja ollaan huomenna ihan yhtä paskoja ihmisiä kuin tänäänkin. Roskataan, syödään lihaa ja tapetaan ne fuckin' delfiinit, ettei kellään ekohörhöllä ole enää valittamisen sanaa siinä asiassa.
Been there, done that. Siksi olen vain pidätellyt naurunpyrskähdyksiä, kun kaverini on kertonut kummallisista äänistä kotona, ja epäilyksistään, että kyseessä olisi jokin yliluonnollinen henki. Urbaanilegendat ja kummitustarinat ovat tietysti viihdyttäviä, mutta en olisi uskonut, että joku uskoo niihin. Noh, eräälle kaverilleni soitettiin joku eukko, joka manasi "kummituksen" pois.
Olen pyöritellyt silmiä päässäni ja huokaillut raskaasti, vakuuttuen yhä enemmän ja enemmän siitä, ettei aaveita ole. Sitten havahduin siihen hetkeen, kun radiosta pauhasi Ella Hendersonin Ghost. Myöhemmin, tarpoessani seurakunnan porukan kanssa suofutiksesta kotiinpäin, sivusilmälläni mulkoilin henkilöitä, jotka olivat kummitelleet mielessäni jo kauan.
He ovat ehkä todellista lihaa ja verta, mutta periaate on sama. He kummittelevat elämässämme, eivätkä jätä rauhaan, vaikka syytä olisi. Enkä tässä tarkoita nyt mitään stalkkaamista, ehei.
Vaikka omatkin haamuni, entiset poikaystävät ja bestikset, eivät olisi fyysisesti läsnä, he kummittelevat ajatuksissani, kun teen valintojani, kun mietin elämääni, kun vittu varon joka ikistä askeltani. Voisin ajatella, että kyse on vain siitä, etten itse osaa päästää irti menneisyydestä. Mutta kun ei minua edes periatteessa kiinnosta, mitä joku typerä entinen menneisyyteni ihminen ajattelee minusta.
Mutta se onkin ehkä enemmän alitajuntaista kamppailua. Kieroutuneita ajatusmalleja, joiden mukaan pitää näyttää tietynlaiselta ja käyttäytyä tietyllä lailla. Ignooraten, hymyillen, esittäen että kaikki on täydellisesti. Vaikka mitä sillä on väliä, en minä ole velvollinen vetämään mitään kulissishowta kellekään.
Koska haamuni, kummitukseni eivät jätä minua rauhaan. Vaikka, ei haamujani edes kiinnosta. Muuta kuin oman pääni sisällä. Lähettänyt Pinja klo 2. Olen koko pienen ikäni ollut teknologian kehitystä vastaan.
Sinnittelin viime vuoteen asti vanhalla kaiken kestävällä Nokian puhelimella, jota sai todellakin heitellä ympäriinsä, ennen kuin se lopullisesti hajosi. Karvaiden kyynelten jälkeen tajusin, ettei mikään ole ikuista, edes Nokia ja kas kuinka sitten sillekin yritykselle kävikään! Joten päätin keskittyä vastustamaan teknista kehitystä hiljaa mielessäni, ja ostin älypuhelimen. Hauraan, herkän älypuhelimen, jota ei enää saisi heitellä. Siinä meni KAUAN, ennen kuin tunsin tuon puhelimen omakseni, mutta sopeutumista helpotti se, että älypuhelimessa oli kaikkea kivaa sälää, jota en olisi voinut edes kuvitella vanhaan kapulaani.
Ja let's face it. Kaikki me teemme nykyään niin. Älypuhelin on helpottanut sitä, ettei tarvitse edes nostaa persettään penkistä, että voi sosialisoitua ja tuntea kuuluvansa porukkaan. Elikkä, älypuhelimella olikin miljoonittain hyviä ominaisuuksia, siinä sivussa surullisen huonoja. Ainakin minunlaiselleni tunnerajoittuneelle suomalaiselle jupille.
Jos olette joskus huomanneet, tunteiden ilmaisu ns livenä on karmaisevan vaikeaa. Vaikka tuntisinkin empatiaa ja myötätuntoa jotakuta henkilöä kohtaan, en ole hyvä pukemaan sitä sanoiksi ja äänteiksi, saati sitten kosketuksiksi ja läsnäoloksi.
Kun mielikuvassani haluaisin tarttua jotakuta kädestä ja lohduttaa hellästi, kaikki mitä saan aikaiseksi on yskähdyksen ja sen että tokaisen "kello on viis" tai jotain muuta ihan yhtä tilanteeseen liittymätöntä ja irrelevanttia.
Tai jos pitäisi tehdä jotain VIELÄ tunteellisempaa, olen kuset housussa, sillä se tuntuu yhtä luontevalta kuin tikkujen tunkeminen perseeseen. Sanominen, kuinka paljon joku henkilö minulle merkitsee, on yhtä kidutusta. Sen takia olen päätynyt vain olemaan ihan helvetin ristiriitainen puheissani. Vittuilen, kun pitäisi sanoa "hei, oot kiva!
Ne ovat auttaneet minua ja uskon, että monia muitakin tunnevammaisia ilmaisemaan tunteitaan ja lohduttamaan toista. Olen voinut yksinkertaisesti kirjoittaa sen, mitä en missään nimessä pystyisi sanoa ääneen. Kosketusta on korvannut hymiöt ja emojit. Ja uskokaa tai älkää, se Whatsapp-läheisyys tuntuu oikeasti aidolta. Nykyään kaikki tunteellinen ja sosiaalinen toimintani tapahtuu siellä.
Jos nään henkilöä kasvokkain, aiheena on sää tai joku muu yhtä hiton luonteva small talk. Mutta odotas vaan, kun päästään kotiin ja yön myöhäisimpinä tunteina aletaan naputella sitä puhelinta. Meno muuttuu syvälliseksi ja syvimmät salaisuudet paljastetaan. Ja sitten näpytellään sydämiä ja lohduttavia sanoja, ja henkilö kokee tulleensa ymmärretyksi. Tässä kohtaa voidaan tietenkin miettiä, onko kyseessä pikemminkin jonkun aidon menetys, kun kaikki tärkeä kanssakäyminen tapahtuu älypuhelimen kautta.
No, olisihan se kiva. Jos elettäisiin siinä täydellisessä maailmassa. Mutta kun ihmiskunta omasta mielestään "kehittyy", ottaa se tosiasiassa askelia taaksepäin. Mutta hei, älypuhelinten vallankumous on vasta aluillaan. Kuvitelkaas, ehkä jo parin vuoden päästä on mahdollista ilmaista laajempiakin tunnekokonaisuuksia puhelimella. Ehkä voimme pian mennä naimisiin älypuhelimilla, koska onhan se nyt aika turhaa järjestää häät ja tunteilla siellä sitten koko suvun edessä.
Mielummin ryhmächätti, jossa sitten tunteillaan oikein olan takaa ja pappi julistaa oman puhelimensa kautta aamenen. Ja sitten kun hääpari tapaa irl, meno on kuin jääkaudella. Kun olin viisitoistavuotias, kavereillani oli hassu teineille tyypillinen tapa puhua pojista, kuin esineistä ja tuotteista, joihin valitaan hyviä ja kiiltäviä ominaisuuksia, ja karsitaan niitä huonoja. Teini-ikäiset ihastuksemme olivat kokoelmia niistä persoonallisuuden ja ulkonäön piirteistä, joita arvostimme.
Lempijulkkiksemme määrittelivät suurimman osan siitä, millaisena näimme unelmiemme miehen. Ja jostain syystä odotukset olivat sitten liian korkealla, kun meni seiskaluokan diskoon ja kaikki unelmapojat tuntuivat kadonneen kuin tuhkatuuleen, ja tilalle oli tullut finninaamaisia lapsia Ruskeat silmät ja tumma tukka.
Ei ku mä tykkään vaaleista. Sitten itsekin kasvoin, psyykkisesti ja vuosissa, en ikävä kyllä pituudessa. Vaalea tukka ja siniset silmät vaihtuivat siihen, että aloin pohtia tyttöporukassa poikia omasta mielestäni syvällisemmin.
Piti olla taiteellinen mies. Piti olla omia mielipiteitä ja poliittinen vakaamus, piti olla silti komea ja edes hiukan söpö. Sitten kasvoin vielä vähän lisää. Pidin tärkeimpänä ominaisuutena kykyä keskustella, ja haastaa minut keskusteluissa, väittelyissä ja älyssä. Omasta mielestäni vaatimus oli suht kypsä ja realistinen. Kaukana lapsuuden ulkonäkökeskeisistä piirteistä.
Olen vasta 18 ja nyt jo tajunnut yhden elämän lainalaisuuksista. TOISEKSI, vaatimukset ja odotukset unelmakumppanista, ne ovat yhtä tyhjän kanssa, Olen nuori, mutta en ole vielä pariutunut kenenkään kanssa, joka olisi haastanut minut älyllisesti. Poikaystäväni ovat olleet tyhmiä ei sillä lailla "erottiin joten vihaan sinua idiootti", vaan yksinkertaisesti tyhmiä. Niin kuin päästään lahoja kookospähkinöitä. Nuorempia ja eivät yksinkertaisesti yhtään mitään sellaista, mitä olen kuvitellut.
Mutta jostain syystä, se ei ole haitannut tunteitani. Pääpointti on kuitenkin siinä, että he ovat olleet mitä suurimmissa määrin niin kaukana "unelmien miehestä" kuin kuvitella saattaa. Oikeastaan tosi vähän kyseessä on ollut mikään yksittäinen ulkonäkötekijä tai luonne.
Enää mieleeni ei tulisi luetella edes yhden yhtä ominaisuutta, jota olettaisin mieheltä. Ehkä koko maailman joo, minulla on suuret suunnitelmat! Koska ei sellaista ole.
Minä en ole vielä törmännyt taiteelliseen ja fiksuun mieheen, joka nostaa jalkaprässistä enemmän kuin minä. Ei sillä, etteikö tällaista miestä jossain olisi, mutta entä sitten vaikka olisi? Kuvitellaan tilanne, että hän tulisi vastaan. Voi olla, etten edes kiinnostuisi. Voi olla, ettei klikkaisi millään tasolla. Sen sijaan joku urpo rumilus, joka hakkaa tietokonepelejä ja vihaa liikuntaa, saattaa saada tyttöparan sydämen pamppailemaan.
Siinä se pointti juuri onkin. Ja lopuksi ajatus, jonka rakast ystäväni Laura mainontaa, tsekkaa Lauran blogi! Miksi ihmeessä me odotamme kumppanilta kaikkea ihmeellisyyttä ja unelmien toteuttamista? Pitäisi olla sitä ja tätä, hyvä kuuntelija, keskustelukumppani, bileseura, olkapää, hauska, samalla vakava, hyvää seuraa minne vaan, blaa blaa blaa Ystäviltämme me kuitenkin odotamme paljon vähemmän. Joku toinen on bileseura, joku toinen kuuntelija, ja se on täysin okei.
Lähettänyt Pinja klo 9. Vaikeneminen on kultaa, ja hiljaista naista on arvostettu läpi historian siipien havinan. Istu pöydässä, syö ruokasi ja näytä nätiltä, mutta älä missään nimessä avaa suutasi. Luulin, oi perkele luulin, että tästä vanhasta ja ylikonservatiivisesta ajattelumallista oltiin päästy.
Sitten tuli joku sanomaan minulle, että kannattaisi miettiä mitä puhuu. Tässä vapaassa maassa, jossa sananvapaus periaatteessa toteutuu, on ihan ymmärrettävää, ettei lentokentällä saa sanoa pommi, eikä hautajaisissa saa laulaa Poika saunoo.
Mutta kaikessa muussa, luulisi jo, että sana on ainoa asia, joka tavoittaa kaiken, ja se saa liitää vapaana ja villinä. Ei ainakaan, jos olet vuotias tyttö ja satut juttelemaan vanhoillisen paskan kanssa. Koska siinä on jotain väärää kuulemma, että nuoren tytön suusta kuuluu kirosanoja ja törkeyksiä. Eilen sain huomautusta mm. Okei, vesi kantaa ääntä ja tämä supisuomalainen aatami siis varmaan huudahdukseni kuuli, ja sen takia sain moitintaa siitä, ettei semmoisia ole sopivaa sanoa.
Mutta pointti onkin siinä, että minä vain totesin jotain luonnollista. Alastomuus on luonnollista, ja satuin vain sanomaan mitä näin siinä soutaessani. Vähän kuin "Kiva puu" tai "sorsa". Selitin hyvin tyynesti että omasta mielestäni saan sanoa mitä haluan.
Noi voi sun koirias. Mentäiskö joskus tanssimaan taidottomien tangoa lavalle? Ei lavojen huippuliitelijät meitä karsastaisi, osaavat kyllä väistää jos ollaan tiellä. Täällä istun kotona koiran kanssa. Tänne en kyllä enään kirjoita - tulee s-postiin, vaikka kuinka monta vastausta, mutta täältä niitä ei löydä ollenkaan, mikä vastaus???? Niin miekin luulin, että olen ypäyksin koirani kanssa, mutta mullapas onkin niin IHANA poika, kun lähistöllä olin käymässä ihan muissa, kun juhannusasioissa.
Soitin pojalleni ja sanoin että voiko äitee tulla käymään ja niinhän siellä vierähti 5 tuntia, vaikka pojallani oli siellä kaverikin. Nyt hyvillä mielin nukkkumaan. Koira on käytetty ulkona mennen-tullen ja ihanat lakanat odottavat tulijaansa ; Aikas kylmä - älkää hukkuko Hei kaikille itsensä kanssa toimeen tulevat.
Yksinäisyydessä on hyviä ja huonoja puolia. Hyvät on ei tule riitaa ja saa olla hetken irti yhteiskunnan sekasorrosta..
Juhannuksena ystävät ja perhe kohtaa tekee yhteisiä asioita ja nauttii keskikesän juhlasta kuka mitenkin.. Omaan yksinäiseen juhannukseen kuuluu, saunominen koiran kanssa heh..
Katson ehkä jotain ohjelmaa.. Ei muuta kuin lenkille ja luontoon vaikka kalaan kaikille yksinäisille hyvää juhannusta ;. Laitoimme yhdessä ruokaa ja juhannussaunakin kelpasi. Kävi hän toki kotikaupunkinsa kamujakin muikkaamassa ja kuskaamassa kaljalle Sinnekkin ihan tervetulleeksi toivotettiin, ihan vaan yhdellä puhelin soitolla. Siellä oli lisää sukulaisia jo ennestään kyläilemassa. Poitsu ajeli kotiin yöllä takasin kun kulta oli tullut yövuorosta himaan. Nyt jo viihdyn yksinkin tämänpäivää.
Toki eilen minua kyseltiin seuraksi tanssilavallekkin mutta pojan vierailu oli ykkönen. Mikä koira sulla on? Haa - minullapa on kaksi koiraa seurana! Silti on kesä, koirain kanssa kävelemään lehtevään metsään, pari koivunoksaa maljakkoon.
Tässä on jo niin monta keskikesän juhlaa takana, että kerrankin saan olla tyytyväisenä omissa oloissani. Kaihtimet alhaalla ja verhot edessä. Vain uskollinen koira seuranani. Hauskaa jussia kaikille omavalintaista juhannusta viettäville!
Mikäpä se parempi seuralainen kuin koira: Olen eronnut jo vuosia sitten ja sen jälkeen ei ole kutsua kuulunut mihinkään juhliin. Kaikilla sisaruksillani on se toinen puolisko ja lapset ovat myös parisuhteessa. Olen viettänyt jo useammat juhlapäivät yksin,siitä on vain tullut sellainen "tapa". Joskus jopa itkeä tirautan ,kun on niin yksinäistä. Itse en oikein ole niitä ihmisiä jotka väkisin tunkee toisten seuraan jos kutsua ei tule,eikä se kovin mukavaa olisikaan olla se porukan ainoa yksinolija.
Tuntuisi varmaan et "velvollisuuden " vuoksi olisi mukaan kutsuttu. Minusta tuntuu ,että meitä on aika paljon "yksinäisiä " aina juhlahetkinä ,et varmaan ole ainoa. Koita kumminkin jotenkin "nauttia " olostasi ,Hyvää Juhannusta kaikille yksinäisille!
Samaa mieltä, mulla sama tilanne, eronnut vuosia sitten, ystävät ja sukulaiset kukin tahollansa parisuhteessa kuten myös lapset. Ei siis ketään kenen kanssa jotain kehittelis.
Kai se sit on osittain omaa hölmöyttäkin jos jää neljän seinän sisään murehtimaan mutta kaikki ei ole niin yksinkertaista miltä näyttää. Tämäkin on asia jonka tuntuu olevan monen parisuhteessa tai paljon kavereita omaavan paremmassa tiedossa että ei se vaikeeta ole kun vaan menet ja teet ja olet.
Ei se yksin lähteminen johonkin ole kauheen kivaa koska joukossa tuntee jotenkin vielä selvemmin se yksnolo. Hauskaa juhannusta kuitenkinminunkin puolestani kaikille! Yksinäinen mies 38v Yksinäisiin juhlapyhiin tottuu, kun on pakko, mutta nauttia niistä en oikein osaa. Ystävät ovat perheidensä kanssa tahoillaan, itse olen kaupungissa. Sinkkuna täytyy elää korteilla, jotka on annettu. Käyn fillarilla jollain terassilla, otan pari ja palaan kotiin. Huomenna lähden Silja Europan miniristeilylle Turusta - yksin.
Syön hyvin, juon kohtuudella ja katselen meininkiä. Itse sitä on oman onnensa seppä, myös Jussina. Yksinäiset sopivanikäiset naiset, lähtekää laivalle, lavalle tai sinne baariin tekin. Kyllä meitä yksinäisiäkin on, eikä se ole häpeä.
Sama täällä, muutama vuosi sitten tapasin miehen, olin onnellinen ja olin hänelle tärkeä ihminen, hän ainakin sanoi niin, nyt on aivan sama missä olen, olenko hänen luonaan vai jossain muualla. Asuttiin yhdessä vähän aikaa, mentiin kihloihin, sit hän muutti lapsuuden kotiinsa asumaan yksin, meillä ei ole enään muuta yhteistä kuin posti tulee samaan laatikkoon, käy joskus hakemassa vain postin.
Ei huvita oikeen lenkilläkään käydä, kun vastaan tulee ihmisiä niitä on aina kaksi, ja minä menen yksin. Ekä tanssilavalle vihti lähtä yksin seikkaileen, olen samaa mieltä sun kanssa että joukossa yksinolo tuntuu vielä kipeämmin.
On meitä yksin olevia aika paljon. Todellisuudessa kuitenkin juhannuskin on Suomalaisten oma keksimä juhla ja yksi teko syyy päästä ryypäämään. Nykyajan ihminen tuppaa keskittymään liikka ns.
Yhtä hyvin voi silloin itkeskellä myös arkena että on niin yksinäinen jos oikeasti on. Ja kyllä,minäkin vietän yksinään koko tämän ihmeellisen Juhannuksen. Tämä on minulle ihan normi perjantai ja huomenna normi lauantai. Ja nytten jos ja kun niitä miinuksia sitten rupee todennäköisesti satamaa niin miettikää ensin ja mielellään perustelkaa: Kiitos samoin Hyvää Juhannusta myös sinulle Joskus kaipasin vapaata juhannusta,nyt mietin että juhnnus oli aika kivaa olla töissä.
Nytkään en ossaa oikein juhlia ,sitä samaa elämää nytkin tyytyväisenä jatkan. Vastan tuoksuista juhannusta vaan kaikille. Heilaa ei ole Mitä pahaa siinä on jos minä "itkeä tirautan joskus " yksinäisyyttäni? Parempi kai niin ,kuin se ,että vetäisin pääni täyteen ja riehuisin kämpässäni tai kartsalla.
Voin kyllä "itkeä tirauttaa " ihan arkenakin: Olen siis nainen jolle itkeminen on ihan luonnollinen asia ja sinä ilmeisesti MIES, ja varmaan sulle on sanottu ,että miehet ei itke. Mutta kokeileppa joskus,ihan salaa,johan helpottaa kummasti,eikä tarvitse nyrkkiä heiluttaa,eikä lyödä mitään säpäleiksi,eikä ottaa perskänniä.
Eiköhän se ole ihan minun oma asia jos itken joskus ,vai??? Hyvää juhannusta sinulle kumminkin! Mutta,se mitenkä minä tulkitsin tuon sinun viestisi oli että ertyisesti juhlapyhinä koet olevasi yksin ja itkeskelet silloin itsesäälistä itkua "kukaan ei välitä minusta".
Kuitenkin,tosiasiassa jokainen löytää jostain seuraa jos vain jaksaa lähteä liikkeelle. Taikka jos alkaa kyselemään hyvissä ajoin porukoilta mitä meinaa tehdä,ei silloin tarvitse olla yksin. Eikä se ole tuppautumista jos tekee sen ajoissa. Ja voin kertoa etten ole mikään tyyppillinen "suomi-juntti",itken kyllä itsekkin kun tuntuu siltä. Toisekseen,en käytä alkoholia juuri ollenkaan ja vastustan kaikenlaista väkivaltaa parisuhteessa molemmin puolin.
Nyt meni vähän offtopic. Mut anyway,Hyvää Juhannusta sinullekin;. Samoin minä ja jotenkin nautin rauhasta sitä kun harvoin on kaupungissa. Lapset on saanu aikuisiksi ja ei tarvitse kokkailla niillekään. Hienoa että et jää yksin kotiin vaan elät! Olen huomannut että pariskunnat haluavat "olla rauhassa" omissa piireissään ja eivät halua uusia tuttavuuksia.
Miten käy tallaisten ihmisten jos puoliso jättää tai kuolee? Ihmiset ovat minua kohtaan välinpitämättömiä. Silti aion nauttia elämästäni. Olen itselleni se paras kaveri ja seura. Ei tule ainakaan riitaa. Ja te jotka haikailette kumppania. Monta parisuhdetta eläneenä ja nähneenä tiedän että monet ovat tosi yksinäisiä ja onnettomia siinä parisuhteessaan. Yksinäisyys ei välttämättä poistu kumppanilla. Jos ei heilaa Kiitos vaan toivotuksista,tähän asti on mennyt ihan mallikkaasti tämä vappu.
Kaikki komerot on siivottu ja pikkuisen pyykkiäkin pesin käsin. En mitenkään ole "itsesäälinyt " itseäni jos olisin niin tehnyt ,niin moni asia olisi jäänyt tekemättä ja istuisin nyt jossain ojanpohjalla kännissä örveltämässä. Elämä on joskus ollut sen verran kovaa,että osaan kyllä arvostaa yksinoloa, mutta edes joskus olisi kiva jos mukaan pyydettäisiin vain minun itseni takia, ei sen vuoksi ,että siellä on joku mies esim.
Sen seuran pystyn itsekin hankkimaan. Nyt lähden katsomaan onko pullataikina kohonnut ja kohta on tuoretta pullaa. Juurikin näin, miksi pitää tehdä jotain ihmeellistä jostaikin juhlapyhästä.
Vuokraa vaikka kasan leffoja ja tekee itselle herkku ruokaa, jos siltä tuntuu. Mekin käytiin mun pojan kanssa illalla kympin aikoihin ostamassa macistä jäätelöt ja katottiin sohvalla leffaa, ihan kuin jonain normi viikonloppuna välillä ja niin teen välillä ihan yksinkin.
Ei kannata tehdä liian suurta numeroa juhlapyhistä, turhaan vaan masentaa Jos todellakin myös itkeä turauttelet yksinäisyyttäsi, niin soita sukulaisille kun kerran niitä on. Kyllä meitä yksinäisiä on paljon. Ihan kiva olisi perustaa yksinäisten kirjoittelupiiri.
Voisi kirjoitella kun on sellainen hetki elämässä. Hyvää jatkoa kaikille yksinäisille. Joo, minäkin olin liitossa n. Siitä on vasta vajaa puoli vuotta, kun erosin, mutta alan pikkuhiljaa tottua tähän "yksinäisyyteen". Nyt ei tarvitse miettiä, onko toiselle tärkeä, koska viihtyy liian hyvin töissään ym. Ei tarvitse stressata tietyistä asioista, kun ei enää ole odotuksia Mutta suht tyytyväinen olen elämääni nyt, koska olen melko sopeutuvaista tyyppiä.
On helppo elää, kun ajattelee, että elämä menee, niinkuin se tahtoo, joltain osin. Olen kuitenkin positiivinen tulevaisuuden suhteen. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu Kaikella on jokin tarkoitus, sen olen suht pitkän ikäni aikana oppinut.
Miksi niin monille on ikävää olla yksinään juhannus? Olen 40 nainen, eronnut ja lapset jo aikuisia Yksikään lapsistani ei halua tai voi, eri syistä johtuen viettää kanssani juhannusta. Lapsiini minulla on välit silti hyvät. Olenko surullinen koska, olen tänäkin juhannuksena kotona vain koirani seurana?
No en ole surullinen. Parasta yksinolossa on se että hiljaisuus elämässä, antaa aivan uskomattomia mahdollisuuksia sinulle. Voit nauttia siitä täysillä, kuunnella lintujen viserrystä ja hyvinkin yllätyksellisiä asioita saatat nähdä, istuessa vaikka terassilla. On vain vähän velvollisuuksia, vaatimuksia joista selvitä Kutsujakin tuli, mutta en ottanut niitä vastaan. Tänä aamuna nukuin suhteellisen pitkään, kävin koiran kanssa lenkillä ja ostamassa itselleni juuri mitä haluan syödä juhannuksen aikana.
Olen lähes nelikymppinen, eronnut - kymmenenvuotias poikani on kanssani joka toinen viikko. En ole osannut löytää eron jälkeen uutta parisuhdetta eli elän itselleni. Ei tämä ole hassumpaa. Välillä on hetkiä kun meinaa alkaa masentamaan, mutta niistä pääsee eroon tietynlaisella suggestiolla. Ajattelee miten kauheaa se elämä oli ennen niin alkaa väkisin hymyilyttämään!
Toisaalta voisin ottaa sen parisuhteenkin vastaan kohta. Mutta nyt se rima vasta onkin korkealla!! Mutta oikein ihanaa Juhannusta kaikille - myös yksinäisille. Kuunnelkaa ihanaa musiikkia ei sitä Suomalaista melankolista ja eläkää itsellenne. Pitkän avioliiton jälkeen vietän juhannuksen yksin. Lähden nyt aamulla taittamaan saunavastan ja sitten käyn pyöräilemässä ja menen saunaan klo 13 jälkeen ja illalla laitan lipun salkoon ja sen jälkeen seurakunnan kokkojuhlaan.
Sitten kärryytän sähkögrillissä omakotitaloni terassilla a-luokan makkaraa gabanossia tai wilhelmiinaa. Katson televisiota ja kuuntelen radiota. Vieraita ei tule, enkä itse mene häiritsemään kenenkään mökille Sitten painun nukkumaan. Siinä se valoisa yö vaihtuu uuteen päivään. Kokemushan se yksinäisen juhannus on. Kivaa Juhannusta niin yksin kuin porukassa juhliville. Paljon näyttää meitä yksinäisiä olevan tässä Suomen suvessa. Hyvät sisaret ja veljet,yksinäisyyden syitä on todella monia,osaan olemme itse syyllisiä,osa kohtaa meitä ansaitsemattomasti.
Itse olen lapsuudesta saakka kokenut yksinoloa-yksin jättämistä-jotka nyt taas leskeksi jäätyäni korostuvat. Ainoa lapsi on aikuistunut ja maailmalla on hänellä omat ystäväpiirinsä ja menonsa. Vanhat ystävät ovat olemassa,mutta minäkään en kutsumatta halua tunkea toisten mökeille yms.
Siis yksin kaupungissa,joka päivä,joka juhlapäivä. Onnekseni olen tähän löytänyt ratkaisun-Jeesuksen Kristuksen. Olen rauhallinen,onnellinen,iloinen-tämän ihanan tunteen haluaisin jakaa teidän kaikkien kanssa.
Siunausta ja rauhaa juhannukseenne. Itsekin jäin tänä Jussina yksin tänne Turkuun. Élämä tun tuntuu jotenkin tylyltä yksinäisyydessä, johon en ole tottunut.
En kuitenkaan tykkää kamalasta juopottelusta, ja vielä hullumpaa on yrittää olla selvänä juoppojen ökeltäessä "viisauksiaan. Tässä setsenmiljardisessa ihmiskunnassa elää ehkä yksinäisempiä ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin ihmisen historiassa. Minusta yhteiskuntarakenteet uusliberalismin myötä ovat aiheuttaneet tämän ironisen tilanteen maailmassa. Eli lohdutuksena meille, että emme ole yksin yksinäisiä. Onneksi sataa ja kirjahyllyssä on lukemattomia kirjoja ja ylihuomenna kaikki on ohi taas.
Niillä joilla nyt on, voivat sitten sairastaa yhdessä krapulansa. Hyvää Juhannusta kaikille yksinäisille. Ehkä olisi jonnekin kutsuttu, jos olisi pitänyt ääntä "yksinolosta" enemmän. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen, tuskin viimeinenkään Juhannus yksin kotona ja kaupungissa. Osaan nauttia tästä hiljaisuudesta ja rauhasta: Eikä tämä viikonloppuna eroa mielestäni millään lailla muista viikonlopuista.
Exä oli lähes aina töissä juhlapyhinä, silloin vielä tuli säälinsekaisia kutsuja "voi, tule tänne, ettei tarvitse olla yksin" mutta osasin jo silloin nauttia omasta rauhasta ja ottaa siitä ilon irti. Ja ainakin täällä pks seudulla on paljonkin väkeä aattoiltana liikenteessä.
Teen hoitotyötä ja viimeiset 10 juhannusta olen ollut töissä.. Tässä tulin juuri kotiin työvuorosta ja kohta menenkin nukkumaan. Mieheni lähti mökille perheensä ja ystävien kanssa, otti kissamme mukaan ja toivotin ihanaa juhannusta. Se on siitä asenteesta kiinni.. Poltetaanko kokko tänään vai huomenna? Vähän pihalla että kumpi, tämä vai huomen, on se jolloin juhannusta vietetään.
Toi oli hyvä heitto Satu. Avautumiseen oli pakattu tunnetta, joka välittyi. Suupielet korvissa aivan itsestään.
Hyvää Jussia ja hymyä huuuliin SK. Ei stadilaisilla hinttilöillä ole sen mukavampi juhannus kuin turkulaisilla, jos on yksinäistä Jos tämä on todella aloittajan viesti, en ihmettele yhtään, että hän on yksin juhannuksena. Samanlainen viikonloppu kun muutkin. Varmaankin tulee lähdettyä illalla raflaan ja varmaan huomennakin!! Ihan sama onko juhannus vai ei!!..??
Samanlainen viikonloppu kuin muutkin!! Mutta niille jotka tuntevat jotakin erikoista juhannusta kohtaan!! Itsekkin vietän yksin juhannusata. Suunnitelmat muuttuivat kun naisystäväni isä sairastui vakavasti. Nyt naisystäväni veljiensä kanssa vuorottelevat sairaalassa 24h jaksoja, naisystäväni vuoro alkaa aattona klo 12 ja kestää juhannuspäivään.
Tämä onkin se ainoa oikea tapa miten tilanteessa voi toimia.. Tästä tuli erilainen juhannus mutta alkoihan samalla itselläni kuitenkin kesäloma Mikset "valvo" isää yhdessä naisystävän kanssa?
Kyllä mies on itsekeskeinen olento! Ei enää omaa isää Jos vaikkapa sairaala on kieltänyt muiden kuin lähiosaisten lasnäolon? Turha sitä on Tapanille tuottaa lisää murhetta ,täällä haukkumalla. Ei se tee miehestä itsekeskeistä jos noudattaa saamiaan ohjeita. Tapanille tsemppiä ja toivotaan että kaikki käy hyvin! Seurakunnat ainakin järjestävät monissa kaupungeissa yhteistä ohjelmaa sekä kokko juhlan,siellä on seuraa ,ei siis tarvitse yksin kärvistellä.
Teemme kaikkea pikkukivaa mitä milloinkin huvittaa ja jos ei huvita niin otamme vaikka päikkärit ihanaa. Kastelen puutarhaa tai nypin rikkaruohoja, katson telkkaria jos on jotain mielenkiintoista tai kuuntelen netin kautta hyviä ohjelmia tvseitsemän ohjelma arkistosta niistä saan elämään voimaa. Saan olla ihan vapaasti ja ajatella elämää suurempia ajatuksia.
Voi lukea jotain kivaa jos huvittaa. Olen yksin, mutta en ole yksinäinen. Olen aina osannut nauttia näistä hiljaisista hetkistä ja päivistä ilman alkoa tai meteliä. Kauppakalenterissa lukee että Alkot auki tänään klo Ei mitään hätää vieläkään. Ovat auki klo Sulla on väärän päivän lehti,ei kaupat ole auki kuin puolenpäivään! Yksinäinen juhannus voi kyllä olla paha paikka.
Itselläni on muutenkin masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta, joiden lähteeksi psykiatri on löytänyt yksinäisyyden tunteen. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Tässä nähdään, miten hyödyllisiä hullut ovat yhteiskunnan kokonaisedun ja kansantalouden kannalta! Masentuneisuus ja ahdistuneisuus ei ole sama asia kuin hulluus. Hyvä että psykiatrin saavatkin töitä siinä missä muutkin ammattikunnat!! Kylmyys ja kyynisyys sekä välinpitämöttömyys on suurempi myrkky kuin masentuneisuus ja ahdistuneisuus ja näitä ihmisiä Suomessa ainakin piisaa.
Olet oiva esimerkki niistä: No mielenterveysalan työtkin ovat välttämättömiä, pakolaisten kustannukset ovatkin sitten eri juttu. Turhat kulut olisi saatava pois että oikeaan tarpeeseen niitä rahoja sitten riittäisi! Jos joku luulee että kaikki väkisi työllistäminen muka olisi kannattavaa niin samalla periaatteella ajateltuna voisi sanoa että mitä isompaa palkkaa niille maksettaisiin niin sitä kannattavampaa!
Jokainen joka osaa miettiä mikä on tuloa ja mikä on menoa ymmärtää pienellä miettimisellä asiat. Hyvää juhannusta myös kaikille taloudesta tietämättömille sosiaalitantoille, rikollisien ja maahanmuuttajien hyysäreillekin, sekä kunnon kansalaisille myös!
Niinpä on täälläkin, mutta silti yritän olla ajattematta koko asiaa. Ihan tavallinen viikonloppu, ei viina eikä tupakka sovi minulle ja enkä halua muuta. Joku juttukaveri voisi olla mukava mutta tuskin löytyy edes juhannuksena. Mieheni kuoli keväällä ,nyt olen tosi yksin ja valtava ikävä! Minua on pyydetty kyllä kahteenkin paikkaan kylään mutta ei tunnu mukavalta ajatukselta. Mökilleni en voi mennä yksin ,siellä seinätkin ikävöivät. Olen täällä kaupungin asunnolla ja käyn mieheni haudalla - tämä on yksinäinen Juhannus Juhannus on päivä siinä kuin muutkin ja taas tulee uusi päivä Minullakin kuoli mies traagisesti hukkumalla viime elokuussa.
Nyt vietän juhannusta yksin ja ikävä on kova. Olimme sentään yli 30 vuotta yhdessä joka päivä. Minulla on kaksi poikaa,mutta heillä on omat menonsa juhannuksena,enkä tuppaudu heidän seuraansa. Aloittaja, miksi valitat että juttusi tuli esiin, hyvähän se vain on että ihmiset voivat jakaa asiasta kokemuksiaan ja tuntojaan. Juhannus on ollut elämässäni kovin monenlainen riippuen vaihtelevista elämäntilanteista. Yksinkin on tullut oltua mutta jos on auto niin voi sentään mennä vaikka syrjemmälle rannalle tai muuten vaan maisema ajelulle.
Iittala on kohde jossa varsinkin juhannuspäivänä on paljon väkeä. Juna asema on aivan lähellä. Pyörä lenkki on mukavaa tekemistä ja hyvää kuntoilua. Leppoisia ajatuksia juhannukseen, ohi se menee aika pian! Kurjaa, jos yksinään Jussia viettävä kokee itsensä oikeasti yksinäiseksi. Itse vietän Juhannuksen yksin, mutta nautin rauhasta. En edes lähde kaupungista pois, vaan lenkkeilen hiljaisilla kaduilla ja nautin autojen poissaolosta.
Käyn kyllä Mummini luona Juhannustervehdyksellä ja teen jotain hommia siellä mitä hän nyt sitten tarvitseekaan. Pitäkää yhteyttä omaisiinne, niin ei ole sitten niin yksinäistä. No, joillain voi tietenkin olla ikävät omaiset, alkoholisteja tai muuta, se on tietenkin kurja tilanne. Ei silloin kannata mennä heidän luokseen mieltään pahoittamaan. Yksinäisyys on, ainakin minulle, lähinnä asennekysymys. Pärjään oikein hyvin itsekseni,sillä keksin kyllä aina jotain tekemistä.
Jos kovasti kaipaisin seuraa, menisin jonnekin missä tapaa ihmisiä ja yrittäisin olla seurallinen ja mukava. Ehkä sieltä sitten löytyisi ystäviä. Nyt kuitenkin nautin tästä tilanteesta ja lähdenkin kohta lenkille kaupungin läpi Urheilupuistoon. Sen jälkeen suihkuun ja normaalit naisen omahoitorutiinit; ihokarvojen poisto, kynsien huolto, ym. Sitten kauniina ja raikkaana hyvän aamiaisen kerä lukemaan hyvää kirjaa. Päivällä sitten sinne Mummille ja sieltä kävelen kaupungin läpi kotiin päin kaikessa rauhassa katsellen kaunista kesäistä kotikaupunkiani.
Kotona taas odottaa omat opiskelut, käsityöt tai vain tätä netin selailua. Illalla vielä uusi lenkki ja suihkun jälkeen elokuva. Siinä se päivä meneekin sitten ihan mukavasti: Juu ja pitihän noiden yksinäisyydestä "nauttivien" tulla riekumaan ketjuun, kuin heittäisivät niitä mätiä kananmunia yksinäisten niskaan. Totta helvetissä jokainen järkevä, viisas ja tasapainoinen yksilö nauttii yksinäisyydestä.
Laumasielut ovat surkeita paskiaisia - ja vielä tulevat tänne uikuttamaan, tyhmiä kun ovat. Vietän juhannuksen töissä, josta pääsen vasta klo Koska bussit eivät kulje poljen pyörällä kotiin viiden kilometrin matkan.
Asun ja elän yksin, mutta en tunne yksinäisyyttä vaan nautin siitä. Siinä on aina omat ongelmansa, jos viettää juhannusta jonkin porukan kanssa tai vaikka oman kumppaninsa kanssa.
Ihan liikaa odotuksia laitetaan juhannukseen ja siksi monet pettyvät. Missään nimessä en kadehdi parisuhteessa eläviä. Ei se juhannus siellä sen kummempi ole, omat ongelmansa on sielläkin. Kannattaakin ajatella yksin olon hyviä puolia eikä sen puutteita. Jospa ne yksin mielellään olevat haluavat esittää jonkun muunkin näkökohdan yksinäisyteen.
Siis ettei välttämättä tarvi kokea huonommuutta tai alemmuutta, surua tms. Kaikssa asioissa on puolensa. Yksin oleminen ei välttämättä ole kivaa, mutta siitäkin voi ottaa irti ne parhaat puolet. Porukassa oleminen ei aina ole kivaa, mutta siitäkin voi ottaa parhaat puolet. Ihminenhän on itsensä kanssa aina yksin. Ujos ja arka ei osaa ottaa yhteyttä jos ei haluakaan olla yksin. Mutta sitä ei kukaan muukaan tee, siis ota yhteyttä. Joten ihmien on siis yksin, täytyy tehdä päätös mitä haluaa ja alkaa toimimaan.
Mennä vaikka sitten sitten baariin, jos ei todellakaan halua olla yksin. Sieltä voi löytyä se sielunkumppani joka on lähtenyt samasta syystä baariin - kun ei halua olla uyksin. Niinhän se vähän on: Mutta minustakin jokainen loppupeleissä on yksilö ja yksin elämässä, kuten täällä jo todettiinkin.
Se sanotaanhan, että "yksin olet ihminen ja yksin täältä lähdet". Laumasieluisuuskin voi johtua monesta asiasta, kuten heikosta itsetunnosta. Joskus isäni selitti, että jos haluaa menestyä elämässään, pitää ottaa huomioon yleinen kanta ja olla sosiaalisesti edustava, koska muuten vain tulee leimatuksi hihhuliksi tms. Tai sitten pitää olla niin vahva yksilö ja sellaista sanottavaa, että sillä on jo yhteiskunnallisestikin jotain vaikutusta ja arvoa.
Joku täällä sanoi,että ihmisellä täytyy itsellä olla jotain pielessä, jos ei viihdy itsekseen, ja sekin varmasti pitää paikkansa. Yleensähän ihmiset aina hakevat jotain toisistaan,mutta toisaalta ei kai yksinolon pitäisi olla ongelma, jos se ei sitten ole liiallista, niin että siitä alkaa jo kärsiä. Itse olen ollut aina yksinäinen ja kapinoinut, jos en muuten niin mielessäni, yhteiskunnan yleisiä arvoja vastaan. No, eipä sekään tosiaan ole paljon hyödyttänyt.
Minä vietän Juhannuksen yksin maalla. En ole edes viitsinyt yrittää suunnitella mitään. Perheeni on hajonnut jo joitakin vuosia sitten. Varmaan jokainen yksinainen tietää että pitäisi tehda jotain itse, lähteä johonkin, pois kotoa yms Sellainen neuvo vain tuntuu välillä kuin sanoisi että kasva kymmenen senttiä lisää pituutta.
Ei yksinäisyys täällä ole sen mukavanpaa kuin kaupungissa. Jos siellä kaupungissa ei ole mitään eika ihmisiä Jussina, niin täälä maalla niitä eikä ei oikeastaan ole koskaan muulloin. Se että örveltää mökillä tai tanssilavalla yms juhannusjuhlissa muun porukan kanssa, ei vielä tarkoita että ei olisi yksinäinen. Minä käytän alkoholia melko harvoin ja maltillisesti. Monesti olen kuunnellut aamuyöstä itse selvin päin ollessani laskuhumalassa olevaa juhlijaa.
Illalla ja yöllä menee kovaa ja on kavereita, ura, kiirettä töissä ja uusi auto yms. Mutta aamuyöllä velat painaa, työ stressaa, kaverit paskiaisia, puoliso on petturi eikä ymmärrä eikä kukaan muukaan ymmärrä Onko se sitten kummenpaa kuin olla se yksi kesäinen viikonloppu enemmän yksin? Minä haluaisin vain jonkun, joka kanssa voisin viettää Juhannuksen.
Ihan sama maalla tai kaupungissa, kunhan ei aina vain tarvitsisi olla yksin. Miksi se on niin vaikeaa??? Arki tulee nopeammin kuin arvaatkaan! Kirjoittaja on poistanut tästä viestin. Mikä ihmeen tarve aina on tehdä juhlapäivistä jotain erikoista ja voi, voi kun yksin joutuu juhannuksen viettämään.
Ihan samanlaisia kesäpäiviä kun kaikki muutkin, tuskin siitä nyt sääliä ansaitsee, jos pari päivää täytyy kestää yksin ja suunnitelmat joskus muuttuu. Ei mulla ainakaan ole mitään vaikeuksia: No tee jotain jos huvittaa tai ole tekemättä jos ei. Ei aikuinen ihminen saa olla niin lapsellinen, ettei muutamaa päivää pärjää tai yhtä juhannusta kestä, jos yksin joutuu olemaan.
On siinä kanssa ongelmaa. Ihan sama kun jouluruikutukset: Tottakai juhlat viettää yksin, jos muut on perheen kanssa eikä itsellä perhettä ole. Muutama päivä vuodessa ei pitäisi ketään kaataa. Ja jos et kehtaa muilta tutuilta kysyä, niin minkäs sille sitten tekee, ei ne vieraatkaan kutsuja tule esittämään. Yritä pärjäillä, elämä on just näin kovaa länsimaalaiselle neljäkymppiselle, että joskus menee ihan suunnitelmatkin pieleen. Jotenkin kun elää kuukaudesta toiseen yksin, niin aina näiden isompien juhlapyhien kohdalla herää joku toivon kipinä, että joku kaipaisi edes kerran vuodessa.
Ja samalla tietää että valtaosa "normaaleista" ihmisistä viettää juuri nyt aikaa läheistensä kanssa. Rehellisesti sanottuna veikkasin jo viime syksyllä että tämäkin juhannus menee yksin, mutta silti jotenkin tuntuu normaalia viikonloppua kurjemmalta.
Itselleni 'läheiset' perheenjäsenet ovat kuin hirviöperhe suoraan helvetistä. Kulissia kyllä pidetään yllä mutta seinien sisällä elää tunnevammainen negatiivisuus. Yritin jälleen kerran viettää edes muutaman päivän juhlapyhiä pääkallonpaikalla, mutta pelihousut repesivät päivässä. Taidan ottaa lärvit ja rukoilla arkea. Jaksamista kaikille muille empaatikoille.
Ja samalla tietää että valtaosa "normaaleista" ihmisistä viettää juuri nyt aikaa läheistensä kanssa.. Aina se ei ole se yleinen käsite mikä vallitsee. Mielestäni ei ole normaalia että otetaan kännit joista johtuen sitten riidellään,erotaan tai hukutaan. Ja perinteinen käsitys käsitys Juhannuksestahan on ottaa alkoholia. Tästähän tehtiin juuri mittaus;2 miljoonaa suomalaista sanoi että alkoholi kuuluu ehdotottomasti juhannukseen.
Onko tämä sitten kivaa taikka kaiken tarkoitus? Ei mielestäni Tästä syystä olen vallan tyytyväinen ettei tarvitse katsoa kennenkään känni tuhinoita taikka riidan haastamista. Ainoastaan jos pääsisin seuraan mikä menisi likimain ilman alkoholia,voisin lähteä koska siitä varmaan nauttisin. Sitten jos kokee että on yksinäinen noin muutenkin niin voihan sitä itse koitta löytää porukkaa ympärille. Turha sitä on jäädä odottelemaan tippa linsissä että "kukaan ei välitä musta".
Ei ole ärsyttävämpää kuin katsoa ihmisiä jotka pyörivät omassa itsesäälissä eikä kuitenkaan toimi asioiden eteen. Olipa rankka juhlaohjelma sinkuilla. Tuon jälkeen on varmaan voipunut ja onnellinen yksin omassa nojatuolissaan. Minäkin ollut vuosia yksin erojen jälkeen, ja muksutkin isoja Ihan mukavaa on olla yksin, vaikka ehkä kaksin parempaa mutta voi olla todella kurjenpaakin kaksin, ja monasti ollutkin.
Voit ihan itse mennä kahvilaan, tansseihin, ym juhannusjuhliin.. Olen 44 vuotias mies. Ihmiselle tekee varmaan hyvää olla joskus yksin, mutta entäpä kun se jatkuu päivästä toiseen. Juhannuksena, jouluna, uutenavuotena, vappuna, sekä joka ainoa arkipäivä siinä välissä. Siinä ei voivottelut auta kun on kaksi vasenta jalkaa, ei tansseihin oikein ole järkeä mennä.
Absolutismi on taas valittu tie, kokemuksen perusteella, siispä ravintolat ei oikein osu kohdalleen. Ja ainakin täällä maalla on ainoa auki oleva kahvila, se ABC: Sieltäkään ei sitä juttu seuraa taikka muuta seuraa ole helppo löytää.
Ohjeita on helppo antaa, mutta kun me ihmiset olemme yksilöitä. Meillä on omat pelkomme, puutteemme, osaamattomuutemme, olemme ehkä ujoja, arkoja, emme tyytyväisiä ulkonäköömme, huonolla itsetunnolla varustetuja. Ohjeita on, luultavasti jokainen on nämä asiat mielessään keksinyt.
Niin tyhmiä me yksinäiset emme kuitenkaan ole. Olemme ehkä vielä tyhmempiä, koska emme näistä ohjeista onkeemme ota, syystä tai toisesta torjumme ne. Arjen aikan se yksinäisyys ongelma pitäisi ratkaista, se on yhtä iso silloin. Yksinäisyys vain korostuu juhlapäivinä. On ongelmallinen tilanne kuinka Suomessa on käsittääkseni yli miljoona yksinään asuvaa ihmistä, miten voi olla mahdollista etteivät nämä yksinäiset kohtaa.
Siihen apua pitäisi saada ja arkena, ei juhlapäivinä. Juuri tuo on kovaa,että se yksinäisyys jatkuu On helppo sanoa ,että mene ihmisten joukkoon ,käy jossain Ei se vaan ole holppoa ,kun on ollut kauan omissa oloissaan. Kai se on sitä ,että pelkää tulevansa taas kerran jotenkin hylätyksi.
Jos vielä itsetunto on huono ,niinkuin minulla on ,niin pelkään vielä enemmän torjutuksi tulemista. Kai tähän pelkkään kotonaoloonkin turtuu jotenkin,ettei vaan tule mentyä mihinkään. Hayabusalla sinne ja teltta mukaan. Minäkin olen yksin kotona Juhannuksena. Mutta en ota siitä stressiä. Teen kaikkia töitä kotona jotka on jäänyt tekemättä viikolla. Olen lisäksi täysin raitis niin miksi menisin jonnekkin katsomaan humalaisia ihmisiä.
Asun keskellä kaupunkia ja toivon että täällä on rauhallista illalla ja yöllä. Ja toi isosisko miehensä kans on kans niiiiin alkoholin perään Hyvin yksin pärjää, ei toi "juhliminen" ole kivaa, jos joku on koko ajan kyttää- mässä, mitä teet Ei tosin kovin kiinnostavia, mutta viih- dettä kumminkin Hei, lähtekää tanssilavoille joka yksinäinen, lavat auki ympäri Suomea ja täynnä hymyileviä ihmisiä!
Hei Lähe ny lavatansseihin ko lähimmät on 50km päässä ja ei ole autoa eikä tanssikuljetusta. Eikä ketään kaveria joka ois sinne lähös, kävelenkö sinne pitäis mennä?? Tilaa taxi, maksaahan se mutta jussi on vain kerran vuodessa. Tai vedä fillarilla, niin sitä ennenkin mentiin, pirhanan pitkät matkat. Lavat ovat auki kolmena päivänä tänä viikonloppuna ja valinnanvaraa on esiintyjien suhteen. Nettiin vaan tsekkaamaan tai paikallislehteen, mitä missäkin on ja ei taatusti tarvitse nähdä humalaisia.
No ehkä yksi per lava osuu silmiin kun kerran on juhannus ja suomen suvi. Yksinäisyys ahdistaa, niin arkena kuin juhlapäivinäkin. Ei ole miestä, lapsia, lemmikkejä eikä ystäviäkään, tai jälkimmäisiä löytyy aina kun joku tarvii apua. En osaa olla sosiaalinen, siksi ehkä erakoitunut. Tapahtumia on jonkun verran täällä päin juhannuksena, mutta ei sellaisii oikeen huvita yksin mennä, se vaikuttaisi todella epätoivoselta.
Mieheni jätti minut viime juhannuksena ja edelleen häntä ikävöin. Lohdutan sinua, että sulla on sentää vapaus päättää mitä teet.
Mä seurustelen ja vankina täällä kotona. Kyllä voi yksin mennä eri asia jos ei huvita. Itse olen joskus käynyt yksinkin tansseissa ja erilaisissa tapahtumissa. Ehkä joku ajattelee, että se on epätoivoista mutta itse en ole koskaan kokenut niin. Ei tarvitse aina niin välittää mitä muut ajattelevat. Enemmän ihmiset tulevat juttelemaan yksinolevalle kuin jos on seurassa. Kenellä sitten mitäkin "taka-ajatusta", ei kaikilla. Olen kai "osa-aika erakko" sillä en kovin sosiaalinen ole enkä jaksa pitää yllä laajaa tuttavapiiriä ja verkostoitua muutama ystävä.
Joskus olen yksinäinenkin, mutta toisaalta se on osittain oma valinta. Ja tunnistan myös ne "ystävät" silloin kun apua tarvitaan. Hyvää jussia kaikesta huolimatta! Jos seurustelusuhde tuntuu vankina ololta, niin eikö silloin kannattaisi edes harkita eri osotteisiin muuttoa? Aika harvoin kukaan pakottaa ketään väkisin yhdessä olemaan.
Tavarat vaan kassiin, ja se on sitten soronoo. Itse tosin aikanaan en suruaikoja pidellyt vaan suuntasin heti vanhaan harrastukseeni lavatansseihin ja tanssikursseille ja nyt on sitten miesystäväkin ja mikä ihaninta tanssiva mies. Liikenteeseen sinäkin ja sosialisoidu ja sitäpaitsi tansseissa ei ole pakko pälättää, vaan voi vain tanssia Hän jätti, mutta en häntä syytäkkään, kemiat eivät vaan toimineen. Miten joku voi olla yksinäinen, silloin on ehkä itsessä jokin pielessä.
Yksinäisyys loppuu kun vain alkaa heittää läppää jonkunkanssa ja siitä kehittyy jos on sama oloiset ihmiset niin ystävyys. Itseä nisksta kiini ja selvipäin jutteleen selvälle niin kyllä se yleensä juontaa kaveri suhteeseen ja muistakaa että tapaamalla kavereita ja ystäviä livenä eikä netti saiteilla niin se on sitä todellista elämää eikä koneen naputtelua.
Aina löytyy saman mielistä porukkaa jossa on tilaa kunhan lähtee ulos tapamaan ihmisiä Itselläni on hyvin asiat sen suhteen, en harrasta sosiaalistamediaa ja porukka on niin saman laista että ei ikinä ole edes ääntä korotettu toisille tai muuten piruiltu vaikka on sitä viinakin vedetty kaksinkäsin: Nyt lähden ajeleen jussin viettoon.
Ennen kävin paljon tapahtumissa, kaikenlaisissa,. Jos menin juttelemaan jollekkin niin vaihtoivat pari sanaa ja lähtivät, taisivat pitää hulluna. Sama on vähän yhdellä kurssilla kun olin. Sain sieltä 3 uutta ystävää ja kun kurssi päättyi luvattiin pitää yhteyksiä ja käydä kahvilla Yksikään heistä ei ole otanut yhteyttä ja kun olen heille kahvittelua ehdottanut, niin ei koskaan sovi, aina on jotain muuta, vaikka työttömiä ovatkin.
Seura ei sitten vaan kiinnosta,mutta kurssilla apu kelpasi esim. Lähetin exälleni hyvää juhannusta viestin. Se oli virhe sillä hän ei siihen vastaa, itseäni vain kiusaan, en voi sille mitään että ikävöin, vaikka hänellä on jo uusi nainen: Tässä tulee taas se ilmi että kehenkään ei kannata luottaa koskaan ja apua ei kannata anataa kenellekkään, kannattaa ennemmin olla yksin ja esittää tyhmää, vaikka ei sitä olisikaan, kaikki on loppupeleis selkään puukottajia ja takinkääntäjiä.
Niin lähetin minäkin viestin x: Hän lähti reissuun "uuden" sussunsa kanssa. Monta vuotta jo yksin pyhät viettänyt, mutta aina yhtä pahalta tuntuu. Vielä on yksi lapsi kotona, joten eipä onnistu lähteminen tanssilavoille ym. En tiedä onko se yksinäisyys, vai ajatus ja tunne ettei kukaan välitä, kun yksiksesi olet. Ei lapsi korvaa toista aikuista,niin kuin ei aikuinen korvaa toista lasta. On niin hiljaista ja kaikki paikat kiinni, jo tietoisuus ettei mihinkään "pääse", tekee olosta jotenkin surkean.
Ainut mihin edes vähän odotetaan, on työpaikka. Ne pari ystävää mitä on, viettävät perheineen juhannusta kotosalla. Ei ole oikeaastaan edes sukulaisia.
Ei vaan jotenkin totu yksin oloon, vaan kaipaa vaan sitä toista aikuista, pyhinä se vaan korostuu, huoh Niissä on rauhallisempaa Juhannuksena! Minulla lapsi lensi pesästä vuosi sitten ja nyt vasta yksinäistä on Minulla on laaja ystäväpiiri ja sukulaisia, joten aina voin soitella heille ja piipahdella, samoin lapselleni ja kyllä kutsujakin satelee Lasta on ikävä vaikka kerran pari kuussa nähdäänkin.
Minulla on jopa miesystäväkin, tosin eri paikkakunnalla, joten aina ei pysty näkemään. Yksinäisyyteen myös tottuu ja siitä oppii myös nauttimaa. Hervannan Kirppis osoitteessa Ylioppilaankatu , Tampere on tänään aattona auki tule siis tekemään löytöjä sinne.
Sekään ei nyt vaan käy. Eikä asenteessakaan olisi mitään vikaa, mutta koska olen lievästi liikuntaesteinen eivätkä bussit kulje enkä minä niistä pääsikään ulos ilman apua , olen tiukasti teljettynä tänne yksiöön koko pyhiksi ihan ilman omaa tahtoa.
Ihan samoin kuin viikollakin. Ei siis eroa mitenkään arjesta. Lapset taas äidillä ja yksin kotona isossa talossa Juhannuksena pk-seudulla: Luulin, ettei tää päivä olisi mitenkään erikoinen tai hankala, mutta on tää vähän. Jos menis vaikka mummotunneliin, vaikka taitaa olla sekin vähän säälittävää. Minne fiksut noin v. Ne taitavat olla ehkäpä täällä netissä En pidä itseäni fiksuna enkä "tahvona", luulisin olevani ihan normi 47 nainen, joka kotonaan kaupungissa istuskelee tekemättä oikeestaan mitään.
Kuuntelee tiskikoneen ääntä ja laittaa ruokaa lapselleen. Siinäpä ne, lopun aikaa pitää sitten kuluttaa netissä, että päivä jotenkin kuluisi. Se on toki Vantaalla. Tosin olisi suotavaa jotta osaisi edes foxin perus askeleen: Pavilla on aina pulaa miehistä.
Fiksuja naisia on sali pullollaan. Yksin minäkin tääl paimios vietän jussia kun ei viitti yksin lähtee merellekkään. Saunan aattelin lämmittää ja tv: Onhan turussa vaikka mitä siellähän on mukavia tanssilavojakin ja jokirannas on varmasti menoo.: Ei kukaan täyspäinen ihminen mene tanssilavalle!
Ravintoloissa on sen sijaan asiat toisin. Siellä on taas erilailla pää täysi. Heh he Ravintoloissa on paaaljon alkoholiongelmaisia, toisin kuin lavoilla.
No lavalla pitäis osata tosin pikkasen tanssiaskeleita mutta alkuillasta on usein ilmainen kurssi vasta-alkajille jostain lajista. Hei, minäkin vietän myös yksin juhannuksen. Elämänvaihe on sinkkuus ja nyt täytyy vaan lähteä yksin kokolle ja tansseihin.
Itse koitan nähdä asioissa aina sen positiivisen puolen, toki välillä se on vähän vaikeaakin. Saan ainakin olla rauhassa, tehdä asioita mitkä tuntuvat hyvältä. Toki sitä kaipaa muiden seuraa, en sitä kiellä.
Tein itse päätöksen viettää yksin juhannuksen. Hyvää juhannusta teille kaikille! Ei vaivuta synkkyyteen, vaikka olisi vähän vaikeampaakin. Kyllä se jossain vaiheessa se aurinko paistaa risukasaankin. Yksin on parempi kuin huonossa seurassa. Itse jäin juuri lomalle ja nautin ajatukuksesta- 5 viikkoa lomaa edessä ja siitä, ettei tarvitse väsyneenä valvoa mökillä, vaihtelevassa säässä niinkuin viime Juhannuksena: Nautin muutaman lasin viiniä, käyn fillaroimassa ja olen vain: Luonto on kauneimmillaan, kaupungissakin.
Aina ajatellaan, että hyvä olo ja onnellisuus tulee ulkoapäin, se voi tulla myös ihmisen sisältä: Kaikille mukavaa Juhannusta toivotellen Minttumaari. Mä ajattelin ottaa eväät reppuun ja vetäsen vaelluskengät jalkaan,taidan lähteä kävelemään tuonne tuntureille.
Itse grillailen sukulaispihassa lapsettomana ja parittomana, parillisten ja lapsellisten kanssa. Kyllä se juhannus näinkin menee. Tule meidän kanssa merelle.. Täälläkin yksinäinen Juhannuksen viettäjä p-savosta. Itse olen hyvinkin sosiaalinen nainen, mutta ystäväpiirissä pariskuntia ja heillä omat menonsa. Pikkukaupungissa kun asuu, niin missään ei ole mitään, eikä ketään.
Tanssipaikatkin tuolla kauempana ja tietenkään yksin ei tule sinne lähdettyä. Naapurit jos on kotosalla, niin iltaa istutaan tuolla pihalla krillaten, toivottavasti ei sada vettä.
Silloin sekin hauskuus jää väliin: Jos tässä muuta ei ilmene, taidan kameran kanssa lähteä lenkkeilemään. Kyllä kieltämättä vähän haikeaksi vetää mielen, mutta eiköhän tämä tästä.
Oikein Hyvää Juhannusta teille kaikille!! Oikein hyvää juhannusta kaikille tosiaan. Lisääppä minut vaikka meseesi: Taas huomattiin että satukaarina kelpaa meseen, mutta en minä vaikka olen nuorempikin Jos tarkoitus on ärsyttää, niin kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.
Jos joku haluaisi oikeasti tehdä jonkinlaista muutosta tähän maailmaan, hän kenties menisi itse sukeltelemaan delfiinien sekaan ja köyttäisi itsensä tähän nisäkkääseen protestina delfiinien tappamiselle.
Tässä saisi tämä maailmanpelastaja itse kylläkin surmansa, mutta HEI! Ainakin joku kämänen nettilehti voisi ottaa siitä kuvan ja sitä jaettaisiin seuraavana päivänä Facebookissa viestillä: Kuten näette, kaikki palautuu samaan pisteeseen. Maailmaa ei pelasteta kotitietokoneelta, hyvin harvoin edes sen ulkopuolelta. Henkilökohtaisesti uskon vakaasti siihen, että mitä tahansa ihminen tekee, kusee hän hommat kuitenkin jossain vaiheessa. Joten, mitä ideaa yrittää vähemmistövoimalla pelastaa tätä maapalloa, kun se ikävä kyllä on ihan helvetin tehotonta?
Itsekäs ihminen täältä hyvinvoivasta pohjoismaasta kuvittelee tekevänsä paljon kun tiedottaa maailman vääryyksistä. Mutta hei ituhipit ja kettutytöt, kuulkaas tätä: Me, itsekkäät paskiaiset joita ihmisiksi kutsutaan, tiedämme jo, että maailmassa menee huonosti.
Mutta sen sijaan, että jakaisimme tämän tiedon Facebookiin ja ärsyttäisimme puolta kaveripiiristämme, me vaan nielemme sen. Koska ei se maailma miksikään muutu, vaikka Facebook-seinäämme koristaisi adressi delfiinien ja kasvisruuan puolesta. Nyt joku saattaa miettiä, että pata kattilaa soimaa.
Itse kirjoitan blogia, joka tapahtuu turvakodostani, eikä minun tarvitse edes persettäni liikuttaa, jos haluan saada jotain sanottua. Mutta ero on siinä, että minä en oleta tekstieni tekevän muutosta yhtään mihinkään. Enkä myöskään kohota imagoani sille enkelintasolle, mitä maailmanparantajat tekevät. Aamen, ja ollaan huomenna ihan yhtä paskoja ihmisiä kuin tänäänkin.
Roskataan, syödään lihaa ja tapetaan ne fuckin' delfiinit, ettei kellään ekohörhöllä ole enää valittamisen sanaa siinä asiassa. Been there, done that. Siksi olen vain pidätellyt naurunpyrskähdyksiä, kun kaverini on kertonut kummallisista äänistä kotona, ja epäilyksistään, että kyseessä olisi jokin yliluonnollinen henki. Urbaanilegendat ja kummitustarinat ovat tietysti viihdyttäviä, mutta en olisi uskonut, että joku uskoo niihin.
Noh, eräälle kaverilleni soitettiin joku eukko, joka manasi "kummituksen" pois. Olen pyöritellyt silmiä päässäni ja huokaillut raskaasti, vakuuttuen yhä enemmän ja enemmän siitä, ettei aaveita ole. Sitten havahduin siihen hetkeen, kun radiosta pauhasi Ella Hendersonin Ghost.
Myöhemmin, tarpoessani seurakunnan porukan kanssa suofutiksesta kotiinpäin, sivusilmälläni mulkoilin henkilöitä, jotka olivat kummitelleet mielessäni jo kauan. He ovat ehkä todellista lihaa ja verta, mutta periaate on sama. He kummittelevat elämässämme, eivätkä jätä rauhaan, vaikka syytä olisi. Enkä tässä tarkoita nyt mitään stalkkaamista, ehei. Vaikka omatkin haamuni, entiset poikaystävät ja bestikset, eivät olisi fyysisesti läsnä, he kummittelevat ajatuksissani, kun teen valintojani, kun mietin elämääni, kun vittu varon joka ikistä askeltani.
Voisin ajatella, että kyse on vain siitä, etten itse osaa päästää irti menneisyydestä. Mutta kun ei minua edes periatteessa kiinnosta, mitä joku typerä entinen menneisyyteni ihminen ajattelee minusta.
Mutta se onkin ehkä enemmän alitajuntaista kamppailua. Kieroutuneita ajatusmalleja, joiden mukaan pitää näyttää tietynlaiselta ja käyttäytyä tietyllä lailla. Ignooraten, hymyillen, esittäen että kaikki on täydellisesti. Vaikka mitä sillä on väliä, en minä ole velvollinen vetämään mitään kulissishowta kellekään. Koska haamuni, kummitukseni eivät jätä minua rauhaan. Vaikka, ei haamujani edes kiinnosta. Muuta kuin oman pääni sisällä.
Lähettänyt Pinja klo 2. Olen koko pienen ikäni ollut teknologian kehitystä vastaan. Sinnittelin viime vuoteen asti vanhalla kaiken kestävällä Nokian puhelimella, jota sai todellakin heitellä ympäriinsä, ennen kuin se lopullisesti hajosi.
Karvaiden kyynelten jälkeen tajusin, ettei mikään ole ikuista, edes Nokia ja kas kuinka sitten sillekin yritykselle kävikään! Joten päätin keskittyä vastustamaan teknista kehitystä hiljaa mielessäni, ja ostin älypuhelimen.
Hauraan, herkän älypuhelimen, jota ei enää saisi heitellä. Siinä meni KAUAN, ennen kuin tunsin tuon puhelimen omakseni, mutta sopeutumista helpotti se, että älypuhelimessa oli kaikkea kivaa sälää, jota en olisi voinut edes kuvitella vanhaan kapulaani. Ja let's face it. Kaikki me teemme nykyään niin. Älypuhelin on helpottanut sitä, ettei tarvitse edes nostaa persettään penkistä, että voi sosialisoitua ja tuntea kuuluvansa porukkaan.
Elikkä, älypuhelimella olikin miljoonittain hyviä ominaisuuksia, siinä sivussa surullisen huonoja. Ainakin minunlaiselleni tunnerajoittuneelle suomalaiselle jupille. Jos olette joskus huomanneet, tunteiden ilmaisu ns livenä on karmaisevan vaikeaa.
Vaikka tuntisinkin empatiaa ja myötätuntoa jotakuta henkilöä kohtaan, en ole hyvä pukemaan sitä sanoiksi ja äänteiksi, saati sitten kosketuksiksi ja läsnäoloksi.
Kun mielikuvassani haluaisin tarttua jotakuta kädestä ja lohduttaa hellästi, kaikki mitä saan aikaiseksi on yskähdyksen ja sen että tokaisen "kello on viis" tai jotain muuta ihan yhtä tilanteeseen liittymätöntä ja irrelevanttia.
Tai jos pitäisi tehdä jotain VIELÄ tunteellisempaa, olen kuset housussa, sillä se tuntuu yhtä luontevalta kuin tikkujen tunkeminen perseeseen. Sanominen, kuinka paljon joku henkilö minulle merkitsee, on yhtä kidutusta. Sen takia olen päätynyt vain olemaan ihan helvetin ristiriitainen puheissani.
Vittuilen, kun pitäisi sanoa "hei, oot kiva! Ne ovat auttaneet minua ja uskon, että monia muitakin tunnevammaisia ilmaisemaan tunteitaan ja lohduttamaan toista. Olen voinut yksinkertaisesti kirjoittaa sen, mitä en missään nimessä pystyisi sanoa ääneen. Kosketusta on korvannut hymiöt ja emojit. Ja uskokaa tai älkää, se Whatsapp-läheisyys tuntuu oikeasti aidolta. Nykyään kaikki tunteellinen ja sosiaalinen toimintani tapahtuu siellä.
Jos nään henkilöä kasvokkain, aiheena on sää tai joku muu yhtä hiton luonteva small talk. Mutta odotas vaan, kun päästään kotiin ja yön myöhäisimpinä tunteina aletaan naputella sitä puhelinta. Meno muuttuu syvälliseksi ja syvimmät salaisuudet paljastetaan. Ja sitten näpytellään sydämiä ja lohduttavia sanoja, ja henkilö kokee tulleensa ymmärretyksi. Tässä kohtaa voidaan tietenkin miettiä, onko kyseessä pikemminkin jonkun aidon menetys, kun kaikki tärkeä kanssakäyminen tapahtuu älypuhelimen kautta.
No, olisihan se kiva. Jos elettäisiin siinä täydellisessä maailmassa. Mutta kun ihmiskunta omasta mielestään "kehittyy", ottaa se tosiasiassa askelia taaksepäin. Mutta hei, älypuhelinten vallankumous on vasta aluillaan. Kuvitelkaas, ehkä jo parin vuoden päästä on mahdollista ilmaista laajempiakin tunnekokonaisuuksia puhelimella.
Ehkä voimme pian mennä naimisiin älypuhelimilla, koska onhan se nyt aika turhaa järjestää häät ja tunteilla siellä sitten koko suvun edessä. Mielummin ryhmächätti, jossa sitten tunteillaan oikein olan takaa ja pappi julistaa oman puhelimensa kautta aamenen.
Ja sitten kun hääpari tapaa irl, meno on kuin jääkaudella. Kun olin viisitoistavuotias, kavereillani oli hassu teineille tyypillinen tapa puhua pojista, kuin esineistä ja tuotteista, joihin valitaan hyviä ja kiiltäviä ominaisuuksia, ja karsitaan niitä huonoja.
Teini-ikäiset ihastuksemme olivat kokoelmia niistä persoonallisuuden ja ulkonäön piirteistä, joita arvostimme. Lempijulkkiksemme määrittelivät suurimman osan siitä, millaisena näimme unelmiemme miehen. Ja jostain syystä odotukset olivat sitten liian korkealla, kun meni seiskaluokan diskoon ja kaikki unelmapojat tuntuivat kadonneen kuin tuhkatuuleen, ja tilalle oli tullut finninaamaisia lapsia Ruskeat silmät ja tumma tukka.
Ei ku mä tykkään vaaleista. Sitten itsekin kasvoin, psyykkisesti ja vuosissa, en ikävä kyllä pituudessa. Vaalea tukka ja siniset silmät vaihtuivat siihen, että aloin pohtia tyttöporukassa poikia omasta mielestäni syvällisemmin.
Piti olla taiteellinen mies. Piti olla omia mielipiteitä ja poliittinen vakaamus, piti olla silti komea ja edes hiukan söpö. Sitten kasvoin vielä vähän lisää. Pidin tärkeimpänä ominaisuutena kykyä keskustella, ja haastaa minut keskusteluissa, väittelyissä ja älyssä.
Omasta mielestäni vaatimus oli suht kypsä ja realistinen. Kaukana lapsuuden ulkonäkökeskeisistä piirteistä. Olen vasta 18 ja nyt jo tajunnut yhden elämän lainalaisuuksista. TOISEKSI, vaatimukset ja odotukset unelmakumppanista, ne ovat yhtä tyhjän kanssa, Olen nuori, mutta en ole vielä pariutunut kenenkään kanssa, joka olisi haastanut minut älyllisesti.
Poikaystäväni ovat olleet tyhmiä ei sillä lailla "erottiin joten vihaan sinua idiootti", vaan yksinkertaisesti tyhmiä. Niin kuin päästään lahoja kookospähkinöitä. Nuorempia ja eivät yksinkertaisesti yhtään mitään sellaista, mitä olen kuvitellut. Mutta jostain syystä, se ei ole haitannut tunteitani. Pääpointti on kuitenkin siinä, että he ovat olleet mitä suurimmissa määrin niin kaukana "unelmien miehestä" kuin kuvitella saattaa.
Oikeastaan tosi vähän kyseessä on ollut mikään yksittäinen ulkonäkötekijä tai luonne. Enää mieleeni ei tulisi luetella edes yhden yhtä ominaisuutta, jota olettaisin mieheltä. Ehkä koko maailman joo, minulla on suuret suunnitelmat! Koska ei sellaista ole. Minä en ole vielä törmännyt taiteelliseen ja fiksuun mieheen, joka nostaa jalkaprässistä enemmän kuin minä.
Ei sillä, etteikö tällaista miestä jossain olisi, mutta entä sitten vaikka olisi? Kuvitellaan tilanne, että hän tulisi vastaan. Voi olla, etten edes kiinnostuisi. Voi olla, ettei klikkaisi millään tasolla. Sen sijaan joku urpo rumilus, joka hakkaa tietokonepelejä ja vihaa liikuntaa, saattaa saada tyttöparan sydämen pamppailemaan. Siinä se pointti juuri onkin. Ja lopuksi ajatus, jonka rakast ystäväni Laura mainontaa, tsekkaa Lauran blogi!
Miksi ihmeessä me odotamme kumppanilta kaikkea ihmeellisyyttä ja unelmien toteuttamista? Pitäisi olla sitä ja tätä, hyvä kuuntelija, keskustelukumppani, bileseura, olkapää, hauska, samalla vakava, hyvää seuraa minne vaan, blaa blaa blaa Ystäviltämme me kuitenkin odotamme paljon vähemmän.
Joku toinen on bileseura, joku toinen kuuntelija, ja se on täysin okei. Lähettänyt Pinja klo 9. Vaikeneminen on kultaa, ja hiljaista naista on arvostettu läpi historian siipien havinan. Istu pöydässä, syö ruokasi ja näytä nätiltä, mutta älä missään nimessä avaa suutasi.
Luulin, oi perkele luulin, että tästä vanhasta ja ylikonservatiivisesta ajattelumallista oltiin päästy. Sitten tuli joku sanomaan minulle, että kannattaisi miettiä mitä puhuu. Tässä vapaassa maassa, jossa sananvapaus periaatteessa toteutuu, on ihan ymmärrettävää, ettei lentokentällä saa sanoa pommi, eikä hautajaisissa saa laulaa Poika saunoo. Mutta kaikessa muussa, luulisi jo, että sana on ainoa asia, joka tavoittaa kaiken, ja se saa liitää vapaana ja villinä. Ei ainakaan, jos olet vuotias tyttö ja satut juttelemaan vanhoillisen paskan kanssa.
Koska siinä on jotain väärää kuulemma, että nuoren tytön suusta kuuluu kirosanoja ja törkeyksiä. Eilen sain huomautusta mm. Okei, vesi kantaa ääntä ja tämä supisuomalainen aatami siis varmaan huudahdukseni kuuli, ja sen takia sain moitintaa siitä, ettei semmoisia ole sopivaa sanoa. Mutta pointti onkin siinä, että minä vain totesin jotain luonnollista.
Alastomuus on luonnollista, ja satuin vain sanomaan mitä näin siinä soutaessani. Vähän kuin "Kiva puu" tai "sorsa". Selitin hyvin tyynesti että omasta mielestäni saan sanoa mitä haluan. Sain vastaukseksi silmien pyörittelyä. Toinen ajatuksia herättävä sattumus oli siinä, kun sain hieman kritiikkiä ja aloin periaatteessa puolustautumaan ja kertomaan oman näkökantani tähän asiaan. Voi olla, että joku näkee asian siten etten osaa ottaa kritiikkiä vastaan, mutta omasta mielestäni taas minä vain satuin aukaisemaan suuni.
Onko siinä jotain ylimaallisen pahaa, että tahdon sanoa sanottavani ja yrittää pitää ylpeyttä yllä? Sanompahan vaan, että mieheltä puoliensa pitäminen olisi merkki siitä, että äijällä on munaa. Mutta saako tytöllä olla munaa? Ja kuinka paljon ilman että sukupuoli vaihtuu yhteisön silmissä? Lähettänyt Pinja klo 5. Kun juuret kohoavat kohti taivasta, pitäisikö se nähdä vapautena vai yksinkertaisesti juurettomuutena? En oikeastaan tiedä, onko lasini puolitäysi vai puoliksi tyhjä.
Se kun on taivas rajana, ahdistaa, koska periaatteessa se ei mene niin. Sitä hoetaan nuoruuden olevan elämän parasta aikaa. Varmasti, mutta päällisin puolisin kakusta näkyy sen kuori. Eli tässä tapauksessa ilmassa roikkuvat kysymykset. Olen aikaisemminkin puhunut epävarmuudesta.
Kaikessa on se kuuluisa kaksiteräinen miekka. Suurin pelkoni on jäädä kellumaan tähän hetkeen, tähän tunteeseen, jota en osaa täysin kuvailla. Minä vain kellun, ilman juuria, eikä minulla ole mitään mistä napata kiinni. Voin vaikka kellua, ajatutua liian kauas. En pysty pysäyttämään sitä. Tahdon tarttumapintaa, jonkinlaisen ankkurin, joka pitäisi minut tässä.
Ihmissuhteen, työpaikan, opiskelupaikan, jonkin vakaan ja pysyvän. Lähettänyt Pinja klo 7. Pitkästä, pitkästä aikaa olen kotiutunut jälleen kerran Lahden yöelämään. Olen tässä pitänyt jo jonkinmoista taukoa siitä sekoilusta ja ollut noin viisi kuukautta ilman alkoholia.
Kuulostaa siltä kuin olisin joku entinen alkoholisti joka on käynyt onnistuneesti AA-kerhossa Kuitenkin, rakas ystäväni täytti tässä jumalallisen juhlalliset 18 vuotta, joka merkitsi hänelle ensisijassa kaikkea kivaa: Koska yritän vähintään kerran kuukaudessa olla hyvä ystävä, lähdin ystäväni mukana bilettämään kolmeen, neljään otteeseen ja juhistamaan jollain tavalla tätä täysi-ikäisyyden autuutta.
Jos minulta kysytään, vuotiaana on paskaa. Olo on ollut vain autuaan ihanan turvallinen ilman sitä kännisten katselua Lahden keskustassa. Eilen tänään havahduin taas kello kolmelta yöllä, kuinka paljon mielummin olisin ollut jo kasvattamassa hometta sängyssäni Gossip Girliä katsellen ja välillä perseeni ulos raahaten.
Sen sijaan yritin kovasti olla katselematta, kun jo keski-iän ylittänyt nainen kävi kyykkypaskalla siinä vieressä. Mutta on siinä omat huvituksensa käydä selvin päin viihteellä.
Rakastan tanssimista, joten puhtaasti sen takia olen baareissa käynyt. Lisäksi on varsin huvittavaa katsella sitä juopuneiden meininkiä ja muistella, ah, silloin kun minäkin olin nuori ja sekaisin tequilasta. Selvinpäin huomaa asiota, ja saa nauraa niille sitten ainakin jälkeenpäin. Esimerkiksi pillunperässä juoksevat nuoret jätkät ovat aina yhtä luovia keksimään keinoja päästä pukille.
Itse arvostan eniten esittäytymistä ja juttelua, vaikkakaan ihmisen taka-ajatuksia en olisikaan valmis toteuttamaan. Harmillista kyllä, hyvin moni on baarissa siinä kunnossa, että ainoat järjelliset sanat ovat oma nimi, ikä ja seuraavan drinkin nimi.
Tai no jätkien tapauksessa siis kalja Eilen istuimme ystäväni kanssa loosissa, kun siihen hoiperteli kaksi honteloa ja pientä poikaa, että ihmettelin että sellaisia päästetään edes sisälle sanoo Pinja, jota luullaan vuotiaaksi. Kuitenkin, nämä kaksi poikaa sopersivat äärimmäisessä jurrissa jotain siitä, että tulivat pitämään tytöille seuraa. Lasittuneet silmät, jotka tuijottivat metrin ohi, eivät jostain syystä innostaneet, joten käskin poikien häipyä. Ystäväni vain ei ollut yhtä pessimistinen jokaista kyrpäeläintä kohtaan, joten hän suostui tanssimaan toisen kanssa.
Jäin kaksistaan humalaolennon kanssa, joka teki siinä sohvalla hyvin outoja lähestymisliikkeitä. Vai mitä sanotte siitä, että jätkä lämäisee kämmenensä suoraan naamalleni ja pitää sitä siinä. Jos tarkoitus oli kouria, daamn boy, meni vähän ohi. En myöskään perusta siitä tanssilattialiikkeestä, missä tytön perseen keikutus ja sekunnin kestävä katsekontakti lasketaan lähestymis- ja lääppimisluvaksi. Mitä tanssia se sitäpaitsi on, että hinkataan itseään jotakuta vasten? Jotakuta ällöä, limaista ja kännistä.
Voi toki olla, että minusta on tullut vanha ja tylsä, kun kotiin jääminen ja sukkien kutominen kuulostaa enemmän kuin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Nykyään joka ikinen ihohuokonen kuiskii siitä. Se tunkee lävitsemme, laskeutuu yllemme ja ympäröi meidät salaperäisellä, mutta ikuisella hohteellaan.
Tai no oikeastaan, paskat siitä salaperäisyydestä. Seksissä ei ole mitään salaperäistä tänä päivänä. Siinä oli - joskus. Nykyään ne ajat ovat takanapäin, ja seksi on kasvanut suuremmaksi asiaksi, ilmiöksi kuin koskaan ennen. Voitaisiin puhua seksuaalisesta vallankumouksesta. Kun ehkäisypilleri keksittiin, nainen oli vapaa ja itsenäinen päättämään omasta seksielämästään ilman raskaudenpelkoa.
Tämä oli suuri askel feministille. Pieni harppaus taaksepäin seksille. Oikeastaan voisin syyttää tätä nimenomaista hetkeä lähtölaukauksena sille, että seksi on pilattu. Periaatteessa ajattelen asiasta hyvin kaksinaismoralistisesti. Toisaalta, olen ilmiselvä nainen, ja koen velvollisuudekseni koska omistan vitun puolustaa sitä, että naisella on yksinoikeus omaan seksuaalielämäänsä. Toisaalta, koen, että naisten itsenäistyminen tässä asiassa on tehnyt sukupuolestamme joukon villejä sinkkunaisia, jotka levittävät vapaan seksin sanomaa ympäri maailmaa.
Ja suoraan sanottuna, olen muovaantunut hiukan vanhoilliseksi tässä asiassa: Toki voin puoltaa irtosuhteita tietyissä tapauksissa, mutta suurimmaksi osaksi en näe mitään hyviä puolia siinä, että panee jokaista tuntematonta kännikalaa lähibaarissa.
Seksistä on kasvanut erillinen objekti. Se ei liity enää alkuperäisyyteen, parisuhteeseen ja rakkauteen. Se kulkee erillään näistä kaikista, vailla huolen häivää. Seksi ei nykyään edellytä näinä päivinä mitään edellä mainituista. Päinvastoin, on enemmänkin harvinaista, jos seksi liittyy johonkin edellisistä. Seksi on akti, teko, sana, kuva. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä tunteen kanssa.
Fyysisten tunteiden kanssa toki, mutta seksi on emotionaalisesti köyhää. Cosmopolitan julkistaa kuukauden seksiasennon ja lempijulkkiksemme panee randomia jätkää tv-sarjassa.
Pornoksi voidaan luokitella melkein jokainen mainos nykyään. Seksi on siinä, seksi on tässä kun istun sängylläni ja kirjoitan tätä ei kirjaimellisesti, thank god, se olisi jo aikamoinen suoritus! Kaula-aukko huutaa seksiä, pillifarkut huutavat seksiä, katumainos huutaa seksiä. En olisi uskonut, että voisin saada ähkyä seksistä. Mutta perkele sentään, mitä muutakaan tässä voisi tehdä? Tunnen inhotuksen kitalaellani, kun nieleskelen sitä tosiasiaa, että minun täytyisi pinkaista lähimpään metsään piiloon, jos en halua jatkuvalla syötöllä informaatiota seksistä ja tuurillani sielläkin varmaan olisi kaksi karhua panemassa puuta vasten.
Seksissä ei sinänsä ole mitään väärää, päinvastoin. Sehän on yksi mahtavimmista asioista maailmassa. Mutta väärää on se, miten sitä käsitellään nykyään. Seksi on pilalla, sitä on ylisyötetty tälle tytölle, joka tahtoisi kerrankin elämässään yksinkertaisia asioita, eikä näkökentän täydeltä pillukyrpämaailmaa.
Olisiko niin väärin pyytää, että seksi kuuluisi yhä sille parisuhteelle, yhä sille rakkaudelle? Pukeudun nunnakaapuun ja salaan sukupuoleni, enkä mainitse seksistä sanallakaan, ellei kyseessä ole järkiperäinen keskustelu. Tehdään niin, että seksi piilotetaan, siitä tulee taas kerran tabu. Se saisi jälleen puhtaan hohteen, pienen salaperäisyyden ja totuuden.
Pornoa ei tunkisi joka tuutista. Silloin seksillä voisi jopa olla jonkinlainen merkitys. Pitäkää minua ihan konservatiivisena mummona, mutta ette voi väittää, etteikö tässä olisi pointtia. Sex rules the world but what if I wanna make my own rules about sex? Abivuoden kirmatessa loppuaan kohti sitä pieni ihminen pysähtyy miettimään, mitä helvettiä tässä tapahtuukaan. Jokin uusi ja epävarmempi alkaa.
Töitä ei tällä hetkellä ole, mutta epätoivoinen on tällä hetkellä hakenut kahlannut läpi joka ikisen työilmoituksen, joten peukut pystyyn, että tämä tyttö pääsisi vaikka mäkkärin kassalle. Okei, tiedän, että asiasta tehdään vitusti pilaa. No helvetti soikoon, mihin muuhun sitä tässä vaiheessa on mahdollisuuksia? Ihmiset ammatillisissa kouluissa, hurraan teille ja kumarran. Teillä on se ammattinimike, joka esimerkiksi aikaansaa työpaikkoja tietyillä aloilla.
Meikä edustaa ah niin fiksuja lukiolaisia, sekasikiöitä, joilla ei ole oikeastaan mitään, millä pätkätöitä haalisi tässä ikävaiheessa. Pitkän matikan kaavoja takaraivossa? Työn lisäksi melkein jokainen on hakenut nyt jonnekin. Ammattikorkea, yliopisto, ihan sama, kumpikin nimi kalskahtaa liian metalliselta huulilla, liian suurelta. Yhtäkkiä kotikylä tuntuu niin ihanan idylliseltä.
Eikö voisi jäädä tänne? Jos suunnitelmissa on oman identiteetin rakentaminen ja itsenäistyminen, näen, että vanhempien helmoista pitää lähteä lentämään omilla siivillään tuohon pelottavaan maailmaan.
Ja voi helvetti, se pelottaa. Ystävät jäävät, kaikki vanha, tuttu ja turvallinen. Toisaalta kaikki vanha paska jää taakse. Pienoista, tummanpuhuvaa ja repaleista sydäntäni helpottaa ajatus siitä, että sen särkijät jäävät tänne, kun minä lennän toviottavasti pois.
Tottakai osa kulkee mukana sinne minne menee, mutta tunnepitoiset jäljet tarttuvat kiinni vanhoihin ympyröihin. Ja voin vain kuvitella, miten helpottaisi, jos ei tarvitsisi nähdä viikko toisen jälkeen toista ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Mutta uusi paikkakunta, elämä, mikä hitto liekään, on sitten täynnä uutta kurjuutta, haastetta ja kyyneliä. Pahinta siinä on, että kyseessä voi olla vielä kipeämpiä asioita.
Kyseessä on tuntematon voima. Ihmismieli täyttyy epävarmuudesta, kun on kyseessä jokin tuntematon. Pitäisi vähän kuin heittäytyä benjihyppyyn. Tunteeseen tuhosta ja kuolemasta, ennen kuin köysi vetää takaisin. Ihminen joka lähtee hyppäämään, toki tietää, että köysi varmistaa sen, ettei putoa ja pirstaloidu. Silti hetki ennen köyden kiristymistä saa aikaan epäilyksiä. Jos köysi katkeaa, eikä toimikaan?
Helpottavinta on kuitenkin tajuta, että meistä jokainen huoltaa itse omia köysiään. Jos köydestä tekee vahvan, voit olla varma, että se kestää- ja se luotto kantaa helvetin pitkälle. Joskus itse ei saa turvaköyttään kokoon, ja silloin on ok pyytää apua. Loppujen lopuksi, ei se itsenäistyminen tarkoita, että yhtäkkiä pitäisi olla saatanan yksin aina ja kaikkialla. Se tarkoittaa sitä, että avun pyytäminen, mokaaminen ja läheisiin ja ammattilaisiin tukeutuminen muodostuu osaksi itseä.
Eikä siinä ole mitään outoa. Se, jos mikä on itsenäistä, rohkeaa, ja siistiä. Joten fuck you, siäsiset demonit tai vaikka ulkoiset lannistajat. Jossain vaiheessa suurimmat lannistajat muodostuvat suurimmiksi voimavaroiksi. Tunnekin on esimerkiksi energiaa. Miettikää, jos jossain vaiheessa tappavan sydänsurun osaisi käyttää johonkin rakentavaan. Mikä suuri energia ja voima siinä olisikaan.
Jos joku ihmetteli suurta latausta itserakkautta eli kuvia tässä postauksessa, niin öh, siihen on hyvä selitys. Tekstini sattuvat olemaan puuduttavia, jos ne ovat pelkkää pötköä. Mikä siinä on, kun miehet eivät elämänsä aikana kohtaa niin suurta ongelmaa oman sukupuolensa kanssa kuin tytöt?
Freudikin tuntui sorsivan tyttöjä "peniskateudellaan" teoria, jonka mukaan pikkutytöt tuntevat itsensä vajaiksi, koska heillä ei ole penistä. Teoria on nykyään psykodynaamisesta teoriasta hylätty. Tyttöjen päälle on langetettu geenirihmoissamme piilevä kirous.
Joka naisella aktivoituva piirre, joka ei hellitä otettaan. Se on tietynlaista aggressiivisuutta itse yksilöä, sekä tämän ympäristöä kohtaan. Tätä kirousta kutsutaan kateudeksi, ja se todellakin tuntuu olevan enemmän tyttöjen kuin poikien vitsaus. Tytöt viljelevät kateutta siinä, missä tämä yhteiskunta viljelee kauneutta. Se ei ole vain elämän osa-alue, jonka voi sulkea ja ignoorata omaksi lokerokseen.
Ei, se säteilee ja lisääntyy kuin tuhoisa bakteerikanta. Ja se helmeilee ajatuksina. Ilman sitä ei voi olla! Joskus se kätkeytyy ja naamioituu, mutta se on silti läsnä hetkessä. Hyvinvointioppaat käskevät haudata kateuden. Soopaa siksi sen lisäksi että on kyse yltiöpositiivisesta humanistihöpinästä , että kyseessä on yhtä tyhmä lause kuin "löydät tosirakkauden. Kateus on yhtä luonnollista kuin paskantaminen, ihmiset hyvät. Ja vaikka ehkä hyvä olisi siitä pyrkiä eroon, niin kukaan inhimillinen ihminen ei tähän pysty.
Kateus on tässä hetkessä, kun selaan parhaiden kavereitteni instagram-tilejä ja katson kahvilan ikkunasta ulos. Minun ei edes tarvitse viedä tunnekokemusta konkreettiselle ja verbaaliselle tasolle. Se on alkukantaista, syvältä kumpuava kokemus. Negatiivinen välähdys, mieliteko, aggressio, ärsytys, totaalinen vitutus.
Ja tämä kaikki sen vuoksi, että katselen kauniita tyttöjä. Kerron teille tässä toisen seikan, jota pidetään yleisenä faktana, vaikka sen pohja on keksinmuruista rakennettu. Muutoin, on olemassa kauneusnormeja- ja malleja, jotka säätelevät kauneutta, elikkä myös tyttöjen kateutta. Miksi puhun vain tytöistä? Voin vedota suoraan siihen, että siinä, missä poikien aivot ajattelevat seksiä ja autoja tai vain käyvät tyhjäkäyntiä, tytöillä on lohko kateudelle ja bestisvihalle.
En ole kuullut pojasta, joka vihaisi ystäväänsä, koska tämä on niin komea. Tytöt sen sijaan ovat valmiita katkomaan toisiltaan kädet ja jalat sekä lihottamaan toisensa munkkipossuiksi. Ja ah, mikä onnenpäivä se onkaan, jos huomaa olevansa kaveriporukkansa kaunein. Jos on käynyt niin hyvä tuuri, että sekä Liisa että Minttu ovat joutuneet sulloutumaan kiireessä hikisiin verkkareihin. Mutta sinä olet kerrankin ehtinyt laittautua.
Pienet vihreät peikot ovat läsnä tässäkin hetkessä, tosin tällä kertaa hoosiannaa ja voitonriemua kiljuen. Pojat eivät vertaile samalla lailla. Tytöt sen sijaan mittaavat katseellaan toistensa rasvaprosentin, ÄO: Ja jos sitä ei tiedetä, se testataan. Mennään shoppailemaan ja luodaan nopea vilkaisu vaatekokoon. Siinä tapauksessa jos itse sattuu olemaan Jos on kokoa 40 niin daaaaamn girl you lost this one! Kateuden kanssa punnitaan usein ystävyyssuhteita. Oikea, akkamainen luonne tulee esille, jos sama mies himoitsee kaverusklikin toista jäsentä.
Jos se et satu olemaan sinä, niin kohta ollaan matkalla helvettiin. Kateus nimittäin ajaa jos jonkinmoisiin pirullisiiin tekoihin, jopa alitajuisesti. Oh sweetie, I hate you! Toden totta, tytöt kadehtivat toisiaan. Viha väreilee ja peilautuu kasvoihin, kun tyttökaveria kehotetaan ostamaan se vaaleanpunainen ja liian kireä trikoo, jossa toinen näyttää erehdyttävästi möhköfantilta.
Lopetan kuitenkin tämän tekstini toteamalla, että sinä, rakas lukijani, olet täydellisen ihana toki sellaisena kuin olet. Olen vain äärimmäisen kärkevä kirjoittaessani. Olet ihana, Super, täynnä tyttöenergiaa! Mutta, jos yhtään muurahaista fiksumpi olet, tajuat, että olet entistä upeampi, jos ilmestyt seuraani näyttäen darraiselta opossumilta.
Kirosin eilen sovituskopissa, pastellinvärisen hattaravuoren keskellä. Mekko-ostoksilla olin, ja kärsimätön äiti kantoi koko aika uutta hattaraa sovitettavaksi. Ja jok' ikinen mekko näytti väärältä. Liian isolta, typerältä, haituvaiselta, pinkiltä, prinsessamaiselta, pieneltä, makkaralta.
Mikään ei sopinut, solahtanut ylle kuin haltijatarkummin taikomana. Aloin kokea jo vittumaisia hetkiä kopissa, kun tepastelin ahtaassa tilassa liki alasti miettien sitä, mikä tässä mekossa nyt oli niin tärkeää. Toki, se olisi aika tärkeä päivä, jona tuota mekkoa pitäisin. Ylppärit, ja saisin painaa päähäni sen ruman ja oudonnäköisen valkolakin miksei ole keksitty vaikka ylioppilasrannekkeita? Se lakki on äärettömän ruma ja kaikin tavoin epäseksikäs!
Mutta sen lisäksi, mitä ideaa siinä olisi tuhlata rahaa siihen, että saan tuntea itseni ihanaksi sen päivän ajan. Totuus on, että sittenhän vasta se opiskelu alkaa. Sillon alkaa kamppailu siitä, mitä helvettiä minä teen oman elämäni kanssa.
Mutta pinnallinen puoli minussa kirkui uutta mekkoa. Mekkoa, joka olisi täydellinen. Täydellinen mekko täydellisenä päivänä. Pieni, naispuolinen perfektionisti nosti kaulaansa ja hyppi tasajalkaa, että etsisin THE mekon. The dress, the pefrect one. Mutta totuus oli iskenyt minua kylmällä, märällä tiskirätillä.
Täydellistä mekkoa ei ole. Voit kuvitella, millaiselta se näyttäisi, miten se laskeutuisi, saisi sinut tuntemaan itsesi ihanaksi, täydelliseksi, kauniiksi. Voit unelmoida siitä ja nauraa sekä laulaa ilosta, kun näet mekon rekissä, joka näyttää aivan unelmiesi mekolta.
Mutta loppujen lopuksi aina käy niin, että kun vetoketju solahtaa kiinni, ja käännyt odottavaisin mielin kohti loisteputkivaloja ja peilejä, huomaat, ettei mekko sovikaan.
Saa huonot puolesi esiin. Ei imartele, saa sinut itkemään, tuntemaan itsesi rumaksi. Joskus unelmien mekko on vain hiukan vääränlainen. Se on ehkä vähän liian iso, vähän liian vääränvärinen, vähän liian jotain. Se ei ole se ihana.
Vittumainen alaston nainen hakkaa halkoja -
Jos suunnitelmissa on oman identiteetin rakentaminen ja itsenäistyminen, näen, että vanhempien helmoista pitää lähteä lentämään omilla siivillään tuohon pelottavaan maailmaan. Mutta hei, älypuhelinten vallankumous on vasta aluillaan. Jos köysi katkeaa, eikä toimikaan? Minä vain kellun, ilman juuria, vittumainen alaston nainen hakkaa halkoja, eikä minulla ole mitään mistä napata kiinni. Mutta tutustukaahan yksinäiset eurosinkkujen sivuihin, siellä on paljon toimintaa juuri meille yksinäisille ja kynnys mennä mukaan on aika matala koska muut ovat melko varmasti samassa tilanteessa. Siinä meni KAUAN, ennen kuin tunsin tuon puhelimen omakseni, mutta sopeutumista helpotti se, että älypuhelimessa oli kaikkea kivaa sälää, big cock ilmaiset sex filmit en olisi voinut edes kuvitella vanhaan kapulaani.: Vittumainen alaston nainen hakkaa halkoja
| FREE SEX GIRL SUOMALAIS PORNO | 554 |
| BERLIN INCALL ESCORT ALASTON OMAKUVA | Omasta mielestäni vaatimus oli suht kypsä ja realistinen. Ohjeita on, luultavasti jokainen on nämä asiat mielessään keksinyt. Voi olla, että yllättyvät positiivisesti ei kannata pelätä. Maailmaa ei pelasteta kotitietokoneelta, hyvin harvoin edes sen ulkopuolelta. Enkä nyt henkilökohtaisesti usko siihenkään, että Vladimir Putin olisi jokin "stalininjatke", joka suunnittelee valloittavansa maailman. Tai näin sitä kaiketi kuvitellaan. Seurakunnat ainakin järjestävät monissa kaupungeissa yhteistä ohjelmaa sekä kokko juhlan,siellä on seuraa ,ei siis tarvitse yksin kärvistellä. |
| Parittaja vaimo antoi pillua | 396 |
Nonni, helvetti soikoon, stoppi siihen paikkaan. Lisäksi kyseessä on psykologinen juttu, nimeltä aivopesu. Toki, se olisi aika tärkeä päivä, jona tuota mekkoa pitäisin. Hei, minäkin vietän myös yksin juhannuksen. Jonkun tekee mieli vetää ranteet auki, toisen tekee mieli syödä suruunsa niin paljon, ettei kykene liikkumaan. Aika on syleilla ja aika olla syleilematta.
-
-
-